Uutiset / 2009 / KPV-JJK KESKIVIIKKONA: KPV:lla hieno historia

20.10.2009

JJK matkaa keskiviikon liigakarsintaan perinteikkään ja menestyneen seuran vieraaksi kun kokovihreissä pelaava Kokkolan Pallo-Veikot toimii karsinnan avauskamppailun isäntänä.

Vuonna 2010 80-vuotisjuhliaan viettävä KPV lukeutuu Suomen tunnetuimpiin ja menestyneimpiin jalkapalloseuroihin. Tämänvuotisessa Ykkösessä ei ollut yhtään Suomen pääsarjan (Mestaruussarja + Veikkausliiga) maratontaulukossa KPV:ta paremmin menestynyttä seuraa sillä kokkolalaiset komeilevat taulukon 16. sijalla. 19 pääsarjakauden aikana on otteluita kertynyt yhteensä peräti 432 kpl.

KPV:n kulta-aikaa oli 60-luvun loppu ja 70-luvun alku. KPV saavutti 1969-1975 välisenä aikana yhden Suomen mestaruuden, yhden hopean ja kaksi SM-pronssia. Seura oli mukana myös kahteen otteeseen 70-luvun alkuvuosina Euroopan kentillä mutta Celtic ja FC Köln olivat liian suuria seuroja kaadettaviksi.

KPV on menestynyt vuosien aikana mainiosti myös Suomen Cupissa. 1982 joukkue eteni loppuotteluun mutta Valkeakosken Haka voitti finaalin lopulta maalein 3-2. KPV hamusi cup-kannua toistamiseen vuonna 2006 mutta hienosti Ykkösen joukkueena finaaliin yltänyt kokkolalaisryhmä joutui taipumaan HJK:lle niukasti maalein 1-0.

KPV:ssa on esiintynyt vuosien saatossa useita tunnettuja pelaajia. Kokkolalaisten suosikkeja ovat varmasti vuosien aikana olleet mm. maalipyssy Arvo Lamberg ja 18 peräkkäistä kautta KPV-maalia vartioinut Gunnar Isosaari. Viime vuosien tuttuja KPV-nimiä ovat mm. Keke Armstrong, Juha Reini ja Miika Koppinen.

Isokadun Maxim-kahvilassa lokakuussa 1930 uutta seuraa perustamassa olleet nuoret miehet voisivat olla 78 vuotta myöhemmin erittäin tyytyväisiä ja ylpeitä aikaansaannokseensa sillä KPV on jättänyt vahvan jälkensä suomalaiseen jalkapalloon.

Kuva: KPV:n laadukas juniorityö toi hienon hedelmän vuonna 1969 kun seura voitti jalkapallon miesten Suomen mestaruuden.

fcjjk.com