Lukuisista huippupaikoista huolimatta JJK joutui tyytymään tasapeliin, kun se ei pystynyt kuin kerran maalintekoon. Mika Lahtinen (ylempi kuva) viimeisteli JJK:n historian ensimmäisen maalin Veikkausliigassa.

Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että tasapeli oli oikeutettu lopputulos kenttätapahtumien valossa. RoPS meinasi ryövätä liigapisteet napapiirille, kun Christopher Musonda pääsi vielä lisäajan viimeisessä hyökkäyssä nokikkain JJK-vahti Mihaly Szerovayn kanssa. Jyväskyläläisten onneksi ”Misi” luki tilanteen hyvin ja pelasti JJK:lle pisteen.

Sekä RoPSin kapteeni Joonas Ikäläinen että valmentaja Valeri Bondarenko olivat sitä mieltä, ettei tasuri ollut suuri vääryys kummallekaan joukkueelle.

– Harmittaa todella paljon, että annettiin maali kaverille loppuun. Silti 1-1 oli ansaittu lopputulos, totesi Ikäläinen.

JJK:n avausmaalin tekijä Mika Lahtinen oli myös harmissaan pelin jälkeen. Tasurin oikeudenmukaisuudesta Lahtinen oli kuitenkin toista mieltä.

– Toisella puoliajalla oli monta hyvää paikkaa ja huonoa tuuria paikoissa. Mielestäni oltaisiin ansaittu pelistä voitto.

JJK:n historian ensimmäisen veikkausliigamaalin iskemisellä ei ollut Lahtiselle sen suurempaa merkitystä.

– Kauden avausmaali lämmittää tietysti mieltä. Täydellisessä maailmassa maalin olisi tehnyt joku JJK-kasvatti, mutta kai mä nyt jonnekin tietovisaan pääsen, Lahtinen maalaili.

RoPSin lyhytsyöttöpeli puri ensimmäisellä puoliajalla

Ensimmäinen puoliaika mentiin pitkälti RoPSin komennossa. Vieraat rakentelivat peliä sambialaiseen tyyliin ja pallo liikkui näyttävästi pelaajalta toiselle. JJK:n peli oli sen sijaan tukkoista. Röyhkeästä ja suoraviivaisesta hyökkäyspelistä ei näkynyt liiemmin merkkejä mutta siitä huolimatta JJK.lle siunaantuivat ensimmäisen puoliajan parhaat tilanteet RoPS-puolustuksen hienoisella avustuksella.

Kun peli oli vanhentunut 10 minuuttia, Tommi Karille avautui hieman yllättäen avopaikka. Kari pääsi puolittain läpi oikealta laidalta ja leikkasi keskelle, mutta sijoitus lipui vasemmalta ohi maalin (alempi kuva). Myös Niko Markkula pääsi kokeilemaan maalintekoa huippupaikalta – veto kymmenestä metristä meni kuitenkin kolmannen kerroksen kautta pallopojille.

Pallo poltteli JJK-pelaajien jaloissa varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. RoPSin maali tuli selkeästä kommunikaatiovirheestä. JJK-puolustus tiputti pallon suoraan Zeddy Sailetille noin 25 metriin. Saileti kiitti ja latasi pallon upeasti volleystä aivan poikkihirren alle.

Kuparisen puhkaisuun tarvittiin 354 minuuttia

Toiselle puoliajalle tuli sisuuntunut JJK. Ensin näytti siltä, että peli jatkui täsmälleen siitä, mihin ensimmäisellä puoliajalla jäätiin. JJK:n tekemät pelaajavaihdot, ja erityisesti Mika Lahtisen nostaminen kärkeen Nam Ik Kyungin rinnalle alkoivat kuitenkin tuottaa tulosta. Lahtisen mukaantulon myötä myös Nam pääsi entistä paremmin peliin mukaan.

Ensin Lahtiselle avautui maalipaikka Karin hienosta pystysyötöstä 75. minuutilla, mutta Lahtisen veto leijaili yli RoPS-maalin. Viisi minuuttia myöhemmin toisella puoliajalla ansiokkaasti hyökkäyksiä tukemaan noussut Markus Paija pelasi Namille avopaikan rangaistusaluelle. Tällä kertaa vasen tolppa pelasti RoPSin.

Jyväskyläisyleisö sai naminamia hetken kuluttua. 354 minuutin odotuksen jälkeen verkko heilui viimeinkin. Nam oli jälleen pahanteossa samalla paikalla. RoPS-vahti Jung-Hyuk Kwon sai näppinsä väliin Namin ratkaisuun, mutta Lahtinen oli kärppänä paikalla kakkospalloon ja laittoi pallon tyhjään RoPS-maaliin.

Maalin jälkeen JJK painoi päälle entistä kovempaa. Lähimpänä ratkaisua oli kukas muukaan kuin Nam, joka pelasi itsensä hienosti maalintekopaikkaan päätyrajalta yliajalla. Hieno kuti suuntautui tällä kertaa muutaman sentin liika oikealle ja kimposi sisätolpasta pois. Senteistä jäi kiinni avausvoitto.

Peli ei edennyt suunnitelmien mukaan

Molempien joukkueiden valmentajat olivat puolittain tyytyväisiä ottelun lopputulokseen.

– Ottelun lopputulos oli oikeutettu mielestäni. Olimme ensimmäiselle puoliajalla parempi joukkue. Me yritimme jatkaa samaa rataa toisella puoliajalla, mutta kovaan prässiin perustunut peli löystyi, ja JJK sai otteen pelistä. Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus ratkaista peli, mutta näin tällä kertaa, RoPS-valmentaja Bondarenko kommentoi peliä.

– Molemmat joukkueet halusivat selvästi voittaa pelin. Kentällä nähtiin paljon kaksinkamppailuja, mikä oli hienoa yleisön kannalta.

JJK:n valmentaja Ville Priha ei saanut tilaamaansa terävää hyökkäyspeliä ja tehokasta viimeistelyä huippupaikoissa. Siitä huolimatta Priha näki pelissä myös positiivisia asioita.

– Tasurissa on positiivista se, että me saatiin väkisin väännettyä tasoitusmaali. Joukkue sai palkinnon toisen jakson yrittämisestä. Siihen olen tyytyväinen.

– Pelaaminen ei kuitenkaan sujunut ollenkaan niin kuin me oltiin suunniteltu. Paljon jäi petrattavaa eritysesti syöttämiseen ja pallon kontrollointiin, Priha jatkoi samaan hengenvetoon.

Se, onnistuuko JJK petraamaan peliään selviää jo sunnuntaina, kun mestarisuosikki HJK saapuu Harjulle JJK:n vieraaksi.

JJK: Szerovay, Paija, Viren, Sinisalo, Latikka (Hannula 46 min), Sund, Tuomanen (Abahassine 66 min), Koskela, Markkula (Lahtinen 46), Kari, Nam

Eero Lahtinen / fcjjk.com