Uutiset / 2009 / ENNAKKO: JJK-VPS Harjulla lauantaina klo 15.00. JOUKOLLA KANNUSTAMAAN!

25.09.2009

”Enää ei ole aikaa katsella yhtään kierrosta”

Lauantaina kettupaidoilta vaaditaan kauden parasta peliä ja venymistä, jotta Jyväskylä säilyy liigakartalla. Viiden ottelun tappioputkeen ajautuneella ja sitä myöten sarjajumboksi tippuneella kotijoukkueella on periaatteessa kaikki vielä omissa käsissään, ellei RoPS ota lopuista otteluista täyttä pistepottia. Mahdollisuudet ovat vielä myös suoran säilyjän paikalle, mutta jotta ainakin suora putoaminen vältetään, viesti on selvä: pisteitä on tultava ja pian, kun vain kolme kierrosta sarjaa on jäljellä.

– Ottelun panokset ovat tosi kovat. Pisteitä pitää todellakin alkaa ottamaan, jos halutaan tässä sarjassa säilyä. Meillä ei ole aikaa katsella enää yhtään kierrosta, miten muut pelaavat, vaan meidän täytyy itse pystyä tekemään tulosta, JJK:n valmentaja Ville Priha sanoo suoraan.

JJK:n vieraaksi saapuvan VPS:n lähtökohdat otteluun ovat täysin päinvastaiset kuin kotijoukkueen. Vaasalaiset ovat jo aikaa sitten varmistaneet sarjapaikkansa, ja kärkipään joukkueet ovat puolestaan karanneet liian kauas tavoitettavaksi, joten VPS lähtee otteluun täysin paineettomassa tilassa. Soppaan voidaan lisätä vielä se, ettei Juha Reini jatka joukkueen peräsimessä ensi kaudella.

 Priha näkee, että ottelun täysin poikkeavat lähtökohdat voivat kääntyä kotijoukkueen eduksi.

– Ottelun erilaiset lähtökohdat pitäisivät näkyä ottelussa sillä tavalla, että meidän joukkue tekee kaikkensa ja vähän enemmän, kun taas VPS pelaa ”vain” sata lasissa. En usko, että me saadaan tilanteesta mitään sen suurempaa etua, mutta niin se pitää nähdä, että jos jompi kumpi joukkueista on valmiimpi peliin, niin se on JJK.

Jyvät erotellaan akanoista

Tähän saakka JJK ei ole pystynyt näyttämään parasta osaamistaan kauden tärkeimmissä peleissä. Viimeistään nyt siihen on tultavata muutos – lauantaina valtavista paineista on saatava aikaan positiivinen lataus koko joukkueelle.

– Tällaiset pelit vaativat urheilijalta kovaa luonnetta, jotta näin tiukassa paikassa pärjää. Nyt mitataan urheilijan kypsyyttä ja ammattimaisuutta oikein urakalla. Nämä ovat semmosia paikkoja, joissa pelaajien yksinkertaisesti pitää saada itsestään irti kaikkensa. Jos siihen ei pysty, ei puhuta huippupelaajista, Priha sanoo.

Paineettomasti pelaamaan lähtevä VPS tulee olemaan haastava vastus. Kesällä vaasalaiset veivät joukkueiden välisen kamppailun nimiinsä lukemin 3-2.

– VPS on taitava joukkue. Tosi kova topparipari ja hyvin organisoitu puolustus. Taitoa löytyy myös ylöspäin paljon: molemmat laitapakit tukevat hyvin hyökkäyksiä, ja keskeltä ja laidoista löytyy myös taitoa ja yksi vastaan yksi –osaamista. Meidän täytyy ottaa tila ja aika pois VPS:ltä, Priha kommentoi vastustajaa.

Viime aikojen vastoinkäymisistä huolimatta Prihalla riittää uskoa joukkueeseensa. Jotta kelkka saadaan käännettyä, koko joukkueen pitää pystyä näyttämään taistelutahtoa yhteisen tavoitteen eteen, eikä nukahduksia saa tulla. Yhdenkään pisteen lahjoittamiseen ei ole enää varaa.

– Henkinen valimiustila pitää olla kohdallaan, ja keskittymisen pitää säilyä täydet 90 minuuttia. Yhteinen ilme on kaikkein tärkein: yhteisen tekemisen, energian ja asenteen täytyy kulminoitua niin, että myös tulosta tulee, Priha tähdentää.

Nyt jos koskaan Harjulla tarvitaan raivoisaa kannustamista ja sitä kuuluisaa ylimääräistä kenttäpelaajaa.

JJK:lta sivussa Toni Koskela, Dejan Brankovicin pelaaminen on epävarmaa. Muuten koko pelaajisto oli täydessä pelikunnossa torstaina.

Eero Lahtinen / fcjjk.com