Uutiset / 2008 / JJK nuorille voitto, tasapeli ja tappio sunnuntaina

09.06.2008

Kaikilla JJK:n nuorten joukkueilla oli kotiottelut sunnuntaina.

A-nuoret kohtasivat Säynätsalossa SM-karsintasarjan ottelussa hallitsevan Suomen mestarin Turun Interin. Vierasjoukkue siirtyi heti ensimmäisellä minuutilla 1-0 johtoon, ja voitti lopulta ottelun lukemin 4-0(2-0). JJK:lla on sarjassa koossa 3 pistettä, ja jäljellä on vielä kaksi vierasottelua, HJK ja Honka sekä viimeisellä kierroksella kotiottelussa on vastassa PK-35.

B-poikien Ykkösen A-lohkossa JJK B2 voitti Gnistanin lukemin 4-2(3-0). Kotijoukkue ratkaisi ottelun ensimmäisen puolen tunnin aikana siirtyen jo 3-0 johtoon. Maalintekijöinä olivat Miika Kuntonen, Joel Leino ja Aleksi Kaakinen.
Erityisesti Joel Leino esitti pirteitä otteita, ollen mukana rakentamassa kaikkia kotijoukkueen maaleja. Viimeisen maalin teki Peetu Lintinen. JJK B2:lla on kasassa 11 pistettä, kun 7 kierrosta on sarjaa pelattu.

Ykkösen C-lohkossa JJK B1 pelasi tasan 3-3 Jaron kanssa. Kotijoukkue johti ottelua jo 3-1, mutta Jaro tuli ja tasoitti ottelun yliajalla. JJK:n maalit tekivät Miikka Lahtinen, Changiz Firoozi ja Tuukka Niemi. Tasapelistä saatu piste oli joukkueen ensimmäinen tämän kauden sarjassa.

Seuraavat ottelut on molemmilla B-joukkueilla ensi sunnuntaina(15.6.). B2 kohtaa kotikentällään Kontun, klo 15.00 Hippos. Ja B1-joukkue matkaa FC Ypan vieraaksi Ylivieskaan.

fcjjk.com