JJK matkustaa luottavaisin mielin sunnuntaina Tampereelle omaan 23. kierroksen otteluunsa jossa jyväskyläläisiä isännöi TPV. JJK on ollut kuluvalla kaudella sarjan paras vierasjoukkue ja ”ketuilla” on allaan neljä peräkkäistä vierasvoittoa.

”Meillä on alla hyvä edellinen ottelu kun voitimme Jipon Harjulla viime lauantaina. Tavoitteemme on jatkaa samaan malliin ja voittoa lähdemme tiukasti hakemaan”, JJK:n käskyttäjä Ville Priha (kuva) toteaa.

”TPV:llä on taitava keskikenttä ja Daniel on hyvässä vireessä mutta tarkoituksemme ottaa heidät kiinni”, Priha kertoo.

JJK pääsee otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan sillä kenelläkään ei ole pelikieltoja päällä ja ainoastaan Anssi Virenin kuume saattaa pitää kokeneen sotaratsun poissa Tammelan viheriöltä. Matti Lähitien saama ”puujalka” on myös voitettu kanta ja joukkueen kapteeni palaa kokoonpanoon.

Sarja jatkuu mielenkiintoisena viimeiselle kierrokselle saakka

2008 Ykkönen on ollut erittäin mielenkiintoinen sillä sarjan kärki on ollut tasainen ja kauden mittaan on nähty myös paljon aina mielenkiintoisia yllätystuloksia. Sarja näyttää jatkuvan tasaisena aivan viimeiselle kierrokselle saakka jolloin selviää lopullisesti niin Veikkausliigaan pyrkivät joukkueet kuin Kakkoseen putoavat ryhmät.

Kärjen tilanne tiivistyi lauantain otteluiden jälkeen entisestään kun FC Hämeenlinna haki arvokkaan 0-1 vierasvoiton Joensuusta ja AC Oulu teki komean ryhtiliikkeen TPV-kotitappion jälkeen noukkimalla kaikki tarjolla olleet  pisteet Helsingistä Viikinkien kustannuksella 1-3 numeroin. 23. kierroksen muut ottelut pelataan huomenna sunnuntaina.

Tilanne kärjen osalta 27.9.

46 Viikingit (+24)
42 JJK (+21)
40 AC Oulu (+16)
39 FC H-linna (+6)

fcjjk.com