Uutiset / 2008 / Janne Särkkä jatkaa JJK:n puheenjohtajana

14.04.2008

JJK Jyväskylä ry jatkaa vuonna 2008 tutussa komennossa kun seuran vuosikokouksessa valittiin puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet. Koko 2000-luvun seuran puheenjohtajana toiminut Janne Särkkä jatkaa seuran johdossa. Hallituksen jäseniksi valittiin Timo Kuulasmaa, Pekka Salomaa, Lassi Hietanen ja Janne Poutiainen. Seura tulee täydentämään hallitusta kevään aikana vielä 1-2 henkilöllä.

JJK lähtee uuteen kauteen voimakkaasti kasvaneella budjetilla kun seuran budjetti nousee 775.000 euroon, josta kilpailutoiminnan osuus on 665.000 euroa.

”Viime vuosi 2007 oli sekä lajin että seuramme kannalta voimakasta kasvun aikaa. Yleisömäärät, yhteistyökumppaniverkostomme ja medianäkyvyys kasvoivat erittäin paljon ja onkin luontevaa että tässä tilanteessa olemme panostaneet myös henkilöstöön jotta pystyisimme vastaamaan mahdollisimman hyvin kasvuun ja siihen potentiaaliin mikä jalkapallolla Keski-Suomessa on”, Janne Särkkä viittaa tehtyihin rekrytointeihin.

Vesalainen, Kivelä ja Hyppönen tehneet hyvää työtä

”Voimme olla erittäin tyytyväisiä siihen että JJK:n pelipaitaa kantaa tällä hetkellä kova markkinointiosaamisen kolmikko (Vesalainen, Kivelä, Hyppönen), sillä talouspuolella lopulta ratkaistaan todella paljon minkälaisia eväitä menestymiseen alueelta löytyy”, Särkkä kiittelee Harjun Stadionilla sijaitsevan toimiston väkeä. 

”Vaikka suuntamme on tällä erää suosiollinen niin kaikki lisätuki on tarpeen ja uudet yritykset ja kannattajat ovat tervetulleita mukaan JJK-perheeseen sillä nyt jokainen yritys ja kannattaja voi olla suoraan vaikuttamassa siihen miten vahvan pohjan saamme luotua tulevaa varten”, puheenjohtaja toteaa.

”Pelkästään joukkueen tai seuran tahtotila ei riitä, menestymiseen tarvitaan myös koko seutukunnan ja jalkapallon ystävien ja yritysten voimakasta halua olla mukana tukemassa ja kannustamassa joukkuetta eteenpäin. Me saamme pitkässä juoksussa juuri sen mitä yhdessä ansaitsemme”, Särkkä muistuttaa.

fcjjk.com