Uutiset / 2008 / Helsingissä värikäs kamppailu – JJK:lle tärkeä 3-4 vierasvoitto

30.08.2008

PK-35 ja JJK pelasivat Helsingin Pukinmäessä värikkään ja maalirikkaan Ykkösen 19. kierroksen ottelun. JJK:n vahva alku oli kääntyä jo tasapeliin mutta Tommi Karin ottelun toinen maali varmisti lopulta täyden pistepotin jyväskyläläisille.

PK-35 aloitti pelin vahvasti kun isännät siirtyivät jo 4. minuutilla 1-0 johtoon. JJK tuli kuitenkin nopeasti peliin mukaan kun Mika Lahtinen tasoitti ottelun 6. minuutilla. Matti Lähitie keskitti ja Lada voitti hienosti pääpallon PK-veskari McKennalta ja tilanne oli tasan.

JJK siirtyi johtoon 33. minuutilla kun Vinny pohjusti hyvällä laitanousullaan tilanteen helsinkiläismaalille. Zakaria Abahassine jatkoi pallon päällä maalille ja Lahtinen iski toistamiseen. JJK:n 1-3 johtonumerot syntyivät 40. minuutilla. Mika Lahtinen pääsi läpiajoon jonka McKenna vielä selvitti. Tommi Kari sijoitti kuitenkin paluupallon varmasti PK-maaliin ja taukonumeroiksi 1-3.

”Emme saaneet Petteri Kaijasiltaa kiinni toisella jaksolla. Puolustimme huolimattomasti ja tunteet ehtivät vaihtua jakson aikana laidasta laitaan”, JJK:n valmentaja Matti Lahtinen huokasi pelin jälkeen. Kaijasilta nostikin isännät tasoihin kahdella ammattimaisella onnistumisella 56. ja 73. minuuteilla.

JJK:n kärkimiehet olivat ottelussa vieraiden sankareita. Tommi Kari vapautui 79. minuutilta oikeasta laidasta ja hieno viimeistely maalin takakulmaan varmisti sarjapisteet Jyväskylään 3-4 numeroin.

”Loppu hyvin, kaikki hyvin. Paluu voittokantaan vaisujen Grani- ja KäPa-pelien jälkeen tuntuu erittäin hyvältä. Tästä on taas hyvä jatkaa”, Lahtinen iloitsi.

JJK: Szerovay, Latikka, Viren, Paija, Hannula, Vinny (89 min Tapaninen), Lähitie, Sinisalo (82 min Veijonen), Abahassine (65 min Ady), Lahtinen (var. 38 min) ja Kari.

Yleisömäärä: 188 katsojaa.

fcjjk.com