Uutiset / 2007 / JJK:n B-nuoret hakivat Kuopiosta sarjapisteet

12.09.2007

 

Ykkösen Pohjoislohkossa pelaava JJK:n B2 -joukkue haki tiistaina vieraspisteet Kuopiosta. Perinteikkäällä Väinölänniemen kentällä pelattussa ottelussa kaatui KuPS 2 joukkue 1-3 (0-1).

Ottelu oli alusta lähtien JJK:n selvää hallintaa. Jo ottelun 9. minuutilla JJK meni 0-1 johtoon Henrik Ahon hienolla puskulla Juuso Rastaan antamasta kulmapotkusta. JJK jatkoi painostustaan koko ottelun 1. puoliajan ja JJK:n kärkiparilla Eero Markkanen ja Pietari Olsbo oli molemmilla useampia paikkoja ratkaista ottelu. Puoliajalle mentiin kuitenkin JJK:n johdossa 0-1.

Toisella puoliajalla JJK ratkaisi ottelun kahdella Eero Markkasen maalilla. Ottelun 47. minuutilla Markkanen jatkoi Riku Ranttilan laukauksen verkon perukoille ja 62 minuutin kohdalla Markkanen löi lopullisen niitin Mikko Hiltusen hienosta syötöstä.Toisella puoliajalla JJK vaihtoi kentälle kaikki vaihtomiehet ja myös hyvän ottelun pelannut maalivahti Jani Hiekka antoi tilaa nuorelle Arto Pehkoselle. Pehkonen ehti olla kentällä vain yhden minuutin, kun hän törmäsi alimpana pelaajana yhteen KuPS:n hyökkääjän kanssa ja tuomari näytti kylmästi punaista korttia. Näin JJK pelasi ottelun viimeiset 10minuuttia vajalla ja maalivahdin virkaa hoiti joukkueen kapteeni Risto Kontio.

Kaikki muut tilanteet Kontio hoiti, mutta ottelun lisäajalla tulleelle KuPS:n rangaistuspotkulle hän ei voinut mitään. Näin JJK:lle selkeä 1-3 voitto. Ottelun paras pelaaja oli JJK:n keskikentän moottori Mikko Hiltunen joka raatoi laajalla alueella, katkoi hienosti ja jakeli upeita syöttöjä läpi ottelun. Myös Eero Markkanen teki paljon töitä ja hienoja yksilösuorituksia. Puolustus hoiti tehtävänsä varmasti toppari Henrik Ahon ja vasemman pakin Aarne Ylösen johdolla.

”Tasapainoinen, varma ja taistelutahtoinen esitys pojilta. Olimme selkeästi vastustajaa edellä varsinkin hyökkäys- ja puolustuskolmanneksilla. Pojat ottivat vastuuta laajalla rintamalla ja tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin.”

fcjjk.com