Uutiset / 2007 / JJK yrittää katkaista tappioputkensa sunnuntaina Tampereella

29.09.2007

 

Sunnuntaina ei nähdä tasapeliä, mikäli sarjatilanteeseen on uskomista. Vastakkain asettuvat Tampereen Peli-Pojat sekä JJK Jyväskylästä. Kumpikaan joukkue ei hyödy yhdestä pisteestä kuin kosmeettisesti. Vierasjoukkue elättelee vielä ohutta korttaan liigakarsintoihin ja tamperelaiset kaipaavat kolmea sarjapistettä taistelussaan Ykkösen sarjapaikasta.

JJK pelasi torstaina pitkään odottamansa kamppailun. Suomen Cupissa vastaan asettui HJK Helsingistä. Jyväskyläläiset putosivat jatkosta lopulta 4-0 numeroin ja ottelun jälkeen JJK käänsi katseensa sunnuntaihin ja matkaan Tampereelle.

Tammelassa vastaan asettuu varmasti loppuun asti taisteleva PP-70. Tamperelaiset lähtevät otteluun tilanteesta, jossa ei armoa anneta eikä pyydetä. Ottelussa kotijoukkue tulee satsaamaan ”brittityyppiseen” kamppailujalkapalloon, eikä yhtään tilannetta jätetä puoleen väliin. Ottelu pelataan loppuun asti, on tilanne mikä tahansa.

– Aina on mukava pelata otteluita, joissa on panosta. Kenellekään ei ole yllätys, että me tapellaan, mutta se on, kuinka kovaa, toteaa tamperelaislaituri Jaakko Juuti.

JJK:lta puuttuu varmasti sunnuntain kamppailusta Jukka Sinisalo joka on pelikiellossa HJK-ottelun ulosajon vuoksi.

Ottelu pelataan Tammelan stadionilla sunnuntaina 30.9. klo 15.00 alkaen.

www.miestenykkonen.fi / fcjjk.com