Harjulle illan Ykkösen kamppailuun saapunut yleisö sai nähtäväkseen värikkään ensimmäisen jakson jossa oman värinsä otteluun toi ottelun erotuomari Mikko Niiranen. ”Pelaajat tekivät oman hommansa ottelussa mainiosti mutta erotuomari epäonnistui ja hän ei saanut peliin minkäänlaista otetta. Molemmat joukkueet kärsivät illan linjattomuudesta”, GBK-luotsi Mats-Erik Käld puki sanoiksi paikallaolijoiden tuntemukset.

JJK lähti otteluun selvästi pirteämmin kuin edellisessä JIPPO-ottelussa ja avausmaali syntyikin jo 3. minuutilla. Pekko Kotamäen (kuva) lähettämä kulmapotku löysi maalin edestä Teemu Pulkkisen pään ja Pulkkinen iski 1-0 johdon. Joukkueilla oli ensimmäisellä jaksolla hyvä lataus päällä ja ottelu eteni vauhdilla päästä päähän. GBK tasoitti 20. minuutilla kun taitavasti annettu vapaapotku ajautui Kåre Björkstrandille joka jatkoi tasoituksen arvoisesti.

Minuuttia myöhemmin JJK iski 2-1 johdon. Teemu Pulkkisen kaadon Niiranen näki oikein josta seuranneen rangaistuspotkun Pekko Kotamäki toimitti GBK-maaliin, ohi JJK:n ex-vahti Antti-Jussi Karnion. Niirasen Mika Granholmille antama punainen kortti samasta tilanteesta oli jo enemmän kuin kyseenalainen. Vesa-Matti Alhonen sai avausjaksolla myös todella helponnäköisesti kaksi keltaista korttia ja näin värikäs avausjakso päättyi vajailla joukkueilla.

54. minuutilla JJK:n Jukka Sinisalolle sattui virhe pahalla hetkellä kun hän menetti pallon Sebastian Mannströmille. Mannström eteni päättäväisesti maalille ja sinetöi tasoituksen ja loppunumerot 2-2. JJK loi lopussa vielä muutaman vaarallisen hässäkän GBK-maalille mutta pallo ei löytänyt enää tietään kokkolalaismaaliin.

”Pelasimme uhrautuvasti. Saatu piste oli hieno mutta se tuli kalliiksi”, Käld totesi viitaten puolustajiensa yhtäaikaisiin loukkaantumiseen toisen jakson lopulla. ”Pelasimme välillä erittäin hyvin ja piste tyydyttää”, Käld päätti.

”Joukkueellamme oli selvästi parempi taisteluilme JIPPO-peliin verrattuna. Peli ei kuitenkaan rauhoittunut missään vaiheessa ja se oli melkoista vuoristorataa”, JJK-luotsi Ville Priha harmitteli ottelun epätasaista kulkua. ”Näimme taisteluottelun mutta syöttöpelimme pitää kehittyä jotta saamme taas aikaan parempaa tulosta”, Priha jatkoi.

JJK jatkaa sarjassa kolmantena kolme pistettä sarjan kakkosena olevaa Rovaniemen Palloseuraa jäljessä. JJK:n seuraava ottelu pelataan viikon kuluttua Helsingissä PK-35:n vieraana.

JJK: Salkojärvi, Hannula, Sinisalo, Häkkinen J-M., Latikka, Pulkkinen, Kotamäki, Veijonen (53 min Lähitie), Järvinen (80 min Katajamäki), Pulkkinen (v+v = ua) ja Wusu (82 min Karlstedt).

Veikkauspörssipisteet: 1p Pekko Kotamäki (JJK), 2p Sebastian Mannström (GBK), 3p Teemu Pulkkinen (JJK)

Yleisömäärä: 1.364 katsojaa

fcjjk.com