Uutiset / 2007 / A-nuorille tärkeä vierasvoitto – JJK nousi sarjassa neljänneksi

25.08.2007

 

JJK:n A-nuoret tekivät tuloksellisesti onnistuneen vierailun Helsinkiin A-nuorten SM-sarjassa. Isäntäjoukkue Atlantis sai todeta lopulta vieraat paremmiksi 3-4 (1-3) numeroin runsasmaalisessa ottelussa.

JJK:n maalinteon aloitti Niko Markkula jonka kaukolaukaus 8. minuutilla painui helsinkiläisten maaliin. Erinomaisen vireen viime peleissä löytänyt Zakaria Abahassine iski tämän jälkeen kahdesti. 26. minuutilla 0-2 maalin esityön teki Patrick Poutiainen ja 30. minuutilla Sakke iski 0-3 numerot Antto Tapanisen tarjoilusta. Atlantis kavensi vielä ennen taukoa tilanteeksi 1-3.

Atlantis tuli maalin päähän 50. minuutilla. JJK pääsi kuitenkin uudelleen karkumatkalle 66. minuutilla kun Tuomo Janatuista rikottiin ja Sampo Ojala sijoitti rangaistuspotkusta 2-4 johdon. Vaikka JJK sai pelata viimeiset 17 minuuttia yhden miehen ylivoimalla onnistui Atlantis vielä kertaalleen maalinteossa 80. minuutilla. Näin loppunumeroiksi kirjattiin JJK:n voittolukemat 3-4. JJK nousi voitollaan sarjassa neljänneksi.

”Ensimmäinen jakso oli ihan ok ja pelasimme kurinalaisesti. Toisella puoliajalla oma peli hajosi täysin. Taitavaa vastustajaa vastaan kurittomaan peliin ei ole tässä sarjassa varaa sortua”, JJK:n valmentaja Tom Nevanpää moitti joukkuettaan toisen jakson esityksestä.

fcjjk.com