JJK Akatemia otti toisen voittonsa Talenttiakatemioiden SM-sarjassa, kun FC Vaasa Talentit kaatui sunnuntaina Vehkalammella 3-0 (1-0). Tällä voitolla JJK siirtyi lohkon kärkeen. Vaasalaiset olivat lauantaina voittaneet KuPS Akatemian maalein 5-2.

Puolustajat tehokkaina.
Kotijoukkue pääsi ”mies ylivoimalle” jo kuuden minuutin kohdalla,kun vierasjoukkueen pelaaja pelasi kädellä palloa rangaistusalueella. Tilanteesta saadussa rankkarissa epäonnistui Miika Kastarinen, jonka laukaus kimposi tolpasta ulos. JJK:lla oli ottelussa peräti neljä tolppalaukausta. 
JJK:n ensimmäisen maalin teki vapaapotkun jälkitilanteesta oikea laitapakki Matti Kari(32 min) maalinedus ”hässäkästä”. Toisella puoliajalla kotioukkue hallitsi kenttätapahtumia vielä selvemmin kuin ensimmäisellä. Molemmat maalit teki vasen laitapuolustaja Timi Lahti erikoistilanteista. 2-0(62 min) -maalin Timi puski päällään ja toisen maalinsa(73 min) hän teki jalalla. 

Seuraavakin kotiottelu Vehkalammella.
JJK Akatemian seuraava ottelu on ensi lauantaina Vehkalammella, vastustajaksi tulee Oulun Talentit. Ottelu alkaa klo 15.00.
Alunperin ottelu tarkoistus pelata Hipposhallissa, mutta hyvät kelit suovat vielä mahdollisuuden pelata ulkona.

JJK-FC Vaasa ottelussa kotijoukkueen kokoonpano.
Niila-Ville Laitinen(46`Sami Myllymäki)-Timi Lahti- Aku-Jaakko Saukkonen-Tuomo Janatuinen-Matti Kari(46`Timo Eirola)-Niilo Torkkell-Sampo Ojala-Kristian Lahtinen(46`Khyam Aftab)- Jukka-Pekka Laitinen(46`Riku Lamberg)-Miika Kastarinen(46`Morteza Hafas)-Niko Kautto(77`Miika Nykänen), vaihdossa Jasin Abahassine.

fcjjk.com