Uusi treenikausi saatu vauhtiin – ennen joulua SJK:n vieraaksi

09.12.2016

1481329287971

Edustusjoukkueen talven työnteko treenikentällä on lähtenyt hyvin käyntiin. Ennen joulua pelataan myös harjoitusottelu SJK:n vieraana.

Kettupaidat viettivät ansaittua kesälomaansa marraskuun ajan ja palasivat harjoituksiin maanantaina. Uuden talvikauden ensimmäinen viikko on mennyt treenikentällä suunnitelmien mukaan.

– Hyvin treenit on saatu vauhtiin ja pelaajia on ollut hyvin mukana, päävalmentaja Juha Pasoja toteaa.

– Joulukuuhun kuitenkin osaltaan kuuluu sekin, että katsastetaan pelaajia ja vähän haetaan oikeaa treenirytmiä. Me aloitetaan katsastaminen niistä pelaajista, jotka viime kaudella ansaitsivat nousun ja katsotaan sitten, mihin tarvitaan vahvistuksia muualta.

Muutama merkittävä nimi viime kauden ringistä on jo poissa – Saku Leppäsen, Iiro Järvisen ja Niko Markkulan pelit jatkuvat muissa maisemissa.

– Niinhän se menee, että kun joukkue menestyy, niin esiin nousee myös erityisen hyvin suoriutuneita yksilöitä, jotka kiinnostavat muitakin. Se oli kauden jälkeen odotettavissakin, toteaa Pasoja.

– Nyt sitten kävi näin, että muutama näistä lähti ja nyt etsitään heille korvaajat – hyvät liigatason pelaajat pyritään löytämään tilallekin. Ensin katsotaan läpi pelaajat läheltä ja sitten aletaan heittää verkkoja kauemmas.

Kettupaitojen joukkueenrakennus eteneekin ja tulevan viikon aikana on luvassa useampikin sopimusuutinen!

1481329628670

Edessä on myös jo perinteeksi muodostunut talvinen harjoitusottelu SJK:ta vastaan, kun JJK matkaa liigamitalistin vieraaksi keskiviikkona 21. joulukuuta.

– Monta vuotta jo ollaan pelattu vastakkain talvella ja se onkin aina ihan hyvä talvinen tasomittari. Pelin jälkeen jäädään joululomalle ja loppiaisen jälkeen jatketaan jälleen tiukkaa työntekoa.

– Jo tammikuussa alkaa myös Suomen Cup, jonka myötä saadaan viisi hyvää ottelua kevättalvelle. Eiköhän rinki siihen mennessä ole jälleen laajennut useammallakin pelaajalla.

Pelaajasopimusten lisäksi tulevan viikon aikana on luvassa muitakin iloisia ja mielenkiintoisia uutisia – kannattaa tarkkailla kettukanavia!

kaikkikausikortit-banneri