Uskomaton ilta päättyi huikeaan 3-2-kotivoittoon

10.08.2016

20160810_JJK-Haka-239

Harjulla nähtiin huimaava ilta, joka päättyi kotijoukkueen ja yli 2000-päisen kotiyleisön riemukkaisiin voitonjuhliin! Ratkaisevan 3-2-maalin upotti paluuottelussaan Tomi Petrescu vapaapotkusta aivan lisäajan viimeisillä hetkillä!

Gaël Etock puolestaan pisti toisessa kotiottelussaan vielä ensimmäistäkin paremmaksi ja teki kaksi maalia – ottelun avausosuman sekä upean 2-2-tasoituksen 90.minuutilla. Hakan maaleista vastasivat Jesse Ahonen ja Elias Ahde.

Ottelu alkoi verkkaisesti ja alkuminuutit menivät molemmin puolin tunnustellen. Molemmissa päissä nähtiin puolittaisia paikkoja, mutta kunnon maalipaikat antoivat odottaa itseään – JJK sai ottelun ensimmäiset erikoistilanteensakin, mutta ei onnistunut vielä niistä rokottamaan.

25. minuutilla Harjun yleisö pääsi kuitenkin juhlimaan ensimmäisen kerran, kun kotijoukkue iski! Avausmaalin tekijänä oli FC Jazz-ottelun tapaan Etock: mies itse laittoi keskikentältä pitkän syötön, joka vapautti Benno Hanslianin nousuun vasemmalla laidalla. Hanslian syötti boksiin nousseelle Etockille, joka niittasi pallon suoraan ilmasta millintarkasti tolpan juureen ohi Joonas Immosen!

jjk-fchaka-etock-20160810_202725

Vielä hetki ennen taukoa Kettupaidoilla oli paikat iskeä toinenkin maali. Ensin Saku Leppästä rikottiin vapaapotkun arvoisesti ja Tommi Kari laukoi kohti etukulmaa, mutta Immonen Hakan maalilla sai torjuttua. Pallo ajautui torjunnasta Antto Tapaniselle, joka pääsi vielä kokeilemaan, mutta Immonen torjui myös topparin yrityksen.

Hetken päästä Mikko Manninen oikealla nosti pallon oivallisesti linjan taakse Toni Tahvanaiselle, joka puolestaan syötti hyvin maalin edustalle – Hanslian ei kuitenkaan aivan saanut tökättyä palloa maaliin ja niinpä taukoa vietettiin isäntien 1-0-johdossa.

Toisella puoliajalla Haka sai ottelua haltuunsa ja JJK:n oma pelinrakentelu yskähteli. Jakso ei ehtinytkään vanheta kauan, kun vierasjoukkue tasoitti fiksusti pelatusta vapaapotkusta. 52. minuutilla Dudua rikottiin kaukana keskialueella ja Joni Mäkelä pelasi vapaapotkun nopeasti Ahoselle, joka viiletti oikeaa laitaa kohti JJK-maalia. JJK:n puolustus oli myöhässä ja Tapaninen ja Joona Itkonen ehtivät peittämään Ahosen laukausta vain puolittain – pallo painui takatolpan tuntumaan loppulta onnekkaasti muuttaen suuntaa kettupuolustajasta.

jjk-fchaka-petrescu-20160810_202818JJK sai tasoituksesta virtaa peliinsä ja sai hyökkäyspeliään jälleen kulkemaan. Kun tunti tuli täyteen, oli Etock vain senttien päässä tehdä illan toisen maalinsa ja viedä isännät uudelleen johtoon – kotiyleisön harmiksi kaunis kierteinen laukaus kolahti kuitenkin vain maalikehikkoon. Paluupalloon ennätti vielä ensimmäisenä Hanslian, jonka veto kohosi kuitenkin yli maalin.

Vain muutaman minuutin päästä kamerunilainen oli jälleen pahanteossa. Leppänen ja Tahvanainen pelasivat yhteen keskikentällä ja Etock pääsi Leppäsen syötöstä läpiajoon. Mies saikin pallon jo ohi Immosen, mutta Haka-kippari Juho Saarinen ennätti vielä viime hetkellä hätiin ja sai siivottua pallon aivan maaliviivalta väljemmille vesille.

69.minuutilla nähtiin eräs illan kohokohdista ja vuosikausia Jyväskylässä odotettu hetki, kun Tomi Petrescu kirmasi viidentoista vuoden tauon jälkeen kentälle JJK:n paidassa! Kotiyleisö toivotti kettukasvatin takaisin kotiin raikuvin suosionosoituksin.

Haka synkensi kuitenkin kettuleirin illan reilu vartti ennen loppua ja asialla oli Kettupaidoille jo tuttu mies. Ahonen pääsi jälleen karkuun laidallaan ja syötti vaihdosta kentälle tulleelle Elias Ahteelle – ja maalin edustalle vapaaksi jäänyt Ahde iski jo kauden kolmannen maalinsa JJK:n verkkoon.

Pelin edetessä Juha Pasoja haki vielä lisävoimaa hyökkäykseen. Pitkän loukkaantumisensa selättänyt ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokoonpanossa ollut Jasin Abahassine pääsi kentälle loppuminuuteiksi ja sai myöskin kotiyleisöltä suuret suosionsoitukset!

85.minuutilla Haka sai vapaapotkun keskikentältä ja sen jälkimainingeissa Aapo Mäenpää pääsi lataamaan napakan kaukolaukauksen. Kotiyleisön helpotukseksi se kolahti kuitenkin vain ylärimaan.

Varsinaisen peliajan viimeisen minuutin alkaessa pisteet näyttivät olevan matkaamassa Pirkanmaalle Hakan mukana. Toisin kuitenkin kävi: kun 90. minuuttia tuli täyteen, eivät maalipuutkaan enää pelastaneet vieraita, kun Etock iski upean yksilösuorituksen päätteeksi pallon yläriman kautta toistamiseen Immosen selän taakse!

Tasatilannekaan ei vielä riittänyt nälkäiselle kettulaumalle. Kun lisäaikaa oli pelattu jo useampi minuutti, sai JJK vapaapotkun, kun vaihtomies Iiro Järvistä rikottiin. Pallon taakse asettui Petrescu, joka nosti pallon boksiin ja siihen nousivat niin Leppänen kuin Abahassinekin – lopulta vapari painui kuitenkin suoraan maaliin ja näin Petrescu iski Kettupaidat huikeaan 3-2-voittoon!

JJK:n kauden yleisöennätystä on paranneltu nyt kahdessa ottelussa putkeen ja keskiviikkoinen futistrilleri ei takuulla jättänyt ketään yli 2060 katsojasta kylmäksi! Harjulla saatiin illan aikana kokea tunteita laidasta laitaan ja kaiken kruunasi upea loppukiri, joka kantoi aina toiseen perättäiseen kotivoittoon asti.

Voitto nosti JJK:n myös sarjakärkeen ohi TPS:n ja AC Oulun! Pelit jatkuvat tulevana maanantaina  vieraskentällä ja luvassa onkin tiukka matsi, sillä JJK kohtaa 15.8. juuri AC Oulun. Kotikentälle palataan lauantaina 27.8., tuolloin vieraaksi saapuu EIF.

JJK - FC Haka 3-2 (1-0)

Maalit:

1-0 26' Gaël Etock

1-1 52' Jesse Ahonen

1-2 74' Elias Ahde

2-2 90' Etock

2-3 90+5' Tomi Petrescu

 

JJK:n kokoonpano: Ville Viljala; Joona Itkonen, Matti Lähitie, Antto Tapaninen, Niko Markkula (v); Tommi Kari (c) (81' Abahassine), Saku Leppänen; Benno Hanslian (75' Järvinen), Gaël Etock, Mikko Manninen; Toni Tahvanainen (69' Petrescu).

 

Vaihdossa: Severi Ikäheimo (mv), Jasin Abahassine (81'), Samu Suoraniemi, Iiro Järvinen (75'), Honar Abdi, Settyslas Loutelamio, Tomi Petrescu (69').

 

Tähtipelaajat:

*** Gaël Etock

** Tomi Petrescu

* Juho Saarinen

 

Yleisöä: 2065

jjk-wwwbanneri-jjkeif2708-1000x371