1486128323827

JJK:n talouden tueksi avatussa, kaikille avoimessa osakeannissa lähti käyntiin viimeinen kuukausi. Vielä ehdit siis mainiosti mukaan!

Anti on avoinna vielä kuluvan kuukauden ajan. Annin tavoitteeksi asetettiin alkujaan 200 000 euroa ja siitä kasassa on nyt hieman yli puolet, tarkalleen ottaen 105 950 euroa – nyt toiveissa onkin vielä vauhdikas loppukiri. JJK:n omistajaksi eli mukaan osakeantiin pääset täältä: http://sivu.jjk.fi/omistaja/

Mihin annilla kerättäviä varoja sitten sijoitetaan?

– Monet ajattelevat rahojen menevän joukkueen vahvistamiseen – ja osa siitä meneekin, mutta se ei ole kuitenkaan pääasiallinen tarkoitus. Pääasiassa haluamme käyttää näitä varoja hankintoihin, joilla esimerkiksi parannetaan ottelutapahtumaa. Tavoitteena on katsojakeskiarvon kasvattaminen ja haluammekin parantaa, lisätä ja monipuolistaa palveluja Harjulla ja saada katsojat näin viihtymään entistä paremmin. Se vaatii hankintoja: esimerkiksi uusia telttoja, grillejä ja muuta vastaavaa, joita tähän asti olemme lähinnä vuokranneet, mutta pidemmällä tähtäimellä niiden hankkiminen omaksi tulee edullisemmaksi, toimitusjohtaja Janne Mönkkönen ottaa konkreettisen esimerkin.

– Viime kauden Veikkausliigan budjettilukujen mukaan kolme seuraa lähti kauteen alle miljoonan kokonaisbudjetilla – me olemme näillä näkymin lähtemässä myös. Kaikki tuki talouden vahvistamiseen on siis erittäin tervetullutta: mikäli JJK:n omistajaksi lähteminen ei tullu itselle sopivalta tavalta lähteä mukaan, on kausikorttien ostaminen myös hyvä tapa tukea seuraa.

JJK:n omistajaksi eli mukaan osakeantiin pääsee vähimmillään 250 eurolla. Osallistujat saavat omistajadiplomin sekä mm. pääsevät mukaan eksklusiiviselle vieraspelimatkalle tulevan Veikkausliiga-kauden aikana. Tarkemmat tiedot sekä nimilista annin myötä uusista JJK-omistajista löytyy täältä.

”Esimerkkinä, halu tukea”

Mukaan on toistaiseksi lähtenyt lähinnä yksityishenkilöitä sekä muutama yritys. Osallistujia löytyy myös joukkueesta: Tommi Karilla ja Antto Tapanisella on yhteenlaskettuna takanaan jo lähemmäs 40 vuotta Kettupaidassa ja nyt pelaajat päättivät sitoutua kasvattajaseuraansa myös taloudellisesti lähtemällä mukaan JJK-omistajiksi.

Videolla kettukasvatit kertovat tarkemmin, miksi halusivat lähteä mukaan – sekä muitakin tunnelmia Veikkausliiga-kauteen valmistautuessa!

Osakeantiin pääset osallistumaan tästä – kausikortit puolestaan löytyvät täältä!

KausikorttI2017_banneri_2001_final