Tänään vieraskentällä vastassa ToU – Sami Nissinen palaa Kettupaitaan

16.08.2019

 

JJK matkustaa perjantaina Toivalan Urheilijoiden vieraaksi Tanhulan tekonurmelle. Viikonlopun kunniaksi saadaan myös iloisia pelaajauutisia, sillä Sami Nissinen palaa loppukaudeksi takaisin Kettupaitaan.

Kettupaidat suuntaavat tänään bussin nokan kohti Siilinjärven Toivalaa ja Tanhulan tekonurmea, missä ToU isännöi JJK:ta kello 19 alkavassa ottelussa. JJK lähtee kolmanteen peräkkäiseen vierasotteluunsa luonnollisesti kiikarissaan kolmas täysi pistepotti, PAVE:n ja Kings SC:n vieraana pelattujen otteluiden tapaan.

Joukkueiden kohdatessa toukokuussa Viitaniemen tekonurmella JJK:n kotiavauksessa isännät veivät kamppailun nimiinsä murskaavin 8-0-lukemin, Eeli Liukkosen iskettyä peräti viidesti. Viime kaudella seurojen välinen ottelu Tanhulan tekonurmella päättyi puolestaan ToU:n 3-2-voittoon. Perjantain kamppailuun lähtiessä JJK löytyy sarjataulukon toiselta sijalta ja isännät sijalta 7.

Kotikentälle palataan ensi keskiviikkona 21.8. ottelulla Warkaus JK:ta vastaan. Klikkaa itsesi mukaan ottelun Facebook-tapahtumaan täällä.

Viime kaudella Tanhulan tekonurmella pelatussa tiukassa kamppailussa Kettupaidat joutuivat tyytymään tappioon. Nyt lähdetään hakemaan revanssia.

Sami Nissinen palaa loppukaudeksi Kettupaitaan

Heinäkuussa Kajaanin Hakan riveihin määräaikaisesti siirtynyt 19-vuotias toppari Sami Nissinen palaa loppukaudeksi Kettupaitaan. KajHa ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia ovat mahdollistaneet Kainuun prikaatissa heinäkuussa asepalveluksensa aloittaneelle Nissiselle laadukkaan ympäristön harjoitella ja myös pelata Kakkosessa varusmiespalveluksen ohella, erityisesti ensimmäisten viikkojen aikana, kun JJK:n riveissä pelaaminen olisi ollut hyvin haastavaa. Nissinen palaa kuitenkin nyt suunnitellusti loppukaudeksi Kettupaitaan ja on mukana otteluissa palveluksen sallimissa rajoissa.

Kierros 13:   ToU  –  JJK  16.8.2019  klo 19  ||   Tanhulan tekonurmi, Toivala

JJK:n Instagram sekä Twitter seuraavat tuttuun tapaan pelipäivän kulkua. Palloliiton virallinen seuranta löytyy puolestaan täältä.