Talven ottelut käyntiin – Seinäjoella tasapeli

12.12.2014

10714118_10152890127058050_5843347923317149705_o

JJK aloitti talven harjoitusottelunsa SJK:n vieraana Seinäjoella. Tuloksena 1-1-tasapeli, maalintekijöinä Juho Lähde ja Antto Hilska.

Ottelu oli kauttaaltaan varsin tasainen ja vauhdikas. Kumpikin joukkue oli vuorotellen kuskin paikalla ja tasapeli olikin ottelutapahtumiin nähden varsin oikeutettu tulos.

Vahvemmin aloitti kotijoukkue. Avausvartti mentiin isäntien komennossa, mutta paria erikoistilannetta lukuunottamatta tilanteita ei kuitenkaan Teppo Marttisen vartioimalla maalilla nähty.

Hiljalleen JJK otti pelin hallintaansa ja saikin luotua pari paikanpoikasta. Hyökkäykset tyssäsivät kuitenkin joko SJK-puolustukseen tai viimeistelyihin yli tai ohi maalin.

Avausmaali nähtiin reilun puolen tunnin pelin jälkeen: näppärän hyökkäyksen päätteeksi Juho Lähde nosti pallon oivaltavasti maaliin yli maaliltaan vastaantulleen Marttisen.

Puoliajan loppu mentiinkin jälleen isäntien tahdissa. Vielä juuri ennen taukovihellystä Marttinen pelasti vieraat takaiskulta nappaamalla pallon avopaikkaan päässeen Elias Ahteen jaloista.

Vaikka hetken pelaamattomuus näkyikin Kettupaitojen pelissä ajoittain varsinkin avausjaksolla, rullasivat myös hyökkäykset varsin näyttävästi alusta asti. Etenkin kapteeninnauha hihassaan puurtaneen paluumuuttaja Niko Markkulan ja miehekkäästi töitä paiskineen Arjan Goljahanpoorin otteet oikealla laidalla riemastuttivat paikalle saapuneita vieraskannattajia useampaan otteeseen.

Ensimmäisen tavoin myös toinen jakso miltei aloitettiin SJK:n erikoistilanteella. Kulmapotkun jälkitilanteessa Johannes Laaksonen esitteli painavaa laukaustaan, mutta kuti sivalsi ohi maalin.

Pian pelin painopiste siirtyi SJK:n päähän ja 55. minuutilla Hilska latasi jo paluupallon voimalla maaliin – ollen kuitenkin paitsiossa. Heti seuraavassa tilanteessa Hilu hätyytteli jälleen tauolla SJK-maaliin tulleen JJK-kasvatti Jiri Kosken vartioimaa maalia, mutta terävä veto painui Kettupaitojen harmiksi sivuverkon väärälle puolelle.

Vieraiden ansaittu tasoitus nähtiin lopulta 70.minuutilla. Aram Hasanzada laittoi vauhtiin useita komeita nousuja tehneen Benno Hanslianin vasemmalla laidalla – Benno keskitti kauniisti maalin edustalla kärkkyvälle Hilskalle, joka nikkasi päällään pallon millimetrintarkasti ohi Kosken.

Hetki ennen loppua Laaksonen koetteli vielä Wallsport Areenan maalipuiden lujuutta tykittämällä huiman kaukovedon JJK-maalin ylähirteen – rima kuitenkin kesti ja pallo päätyi takaisin kentälle kettupuolustuksen siivottavaksi. Hirttä lähemmäs maalintekoa ei kumpikaan enää päässyt, joten 1-1 jäi ottelun lopputulokseksi.

JJK oli matkassa omavaraisella ja varsin nuorekkaalla laumalla: kentälläkävijöistä vanhin oli vuonna 1990 syntynyt Markkula. Kettupaitojen peli näytti kuitenkin ajankohtaan nähden ja olosuhteet huomioon ottaen varsin mallikkaalle ja Juha Pasoja joukkoineen voikin hyvillä mielin jatkaa työntekoa kohti tulevaa kautta!

 

SJK - JJK

Maalit:

1-0 34' Juho Lähde

1-1 70' Antto Hilska

 

JJK:n kokoonpano: Teppo Marttinen; Benno Hanslian, Joona Itkonen, Severi Vielma (Ardian Kovaqi), Niko Markkula (Honar Abdi); Saku Leppänen (Aleksis Lehtonen); Aram Hasanzada, Robert Taylor, Janne Kuhmonen, Arjan Goljahanpoor; Antto Hilska (Oskari Peltonen).

 

Vaihdossa: Janne Korhonen, Oskari Peltonen, Aleksis Lehtonen, Honar Abdi, Ardian Kovaqi.