Hanslian: ”Jatketaan siitä, mihin viime kaudella jäätiin”

12.12.2014

2014-08-11_jjk-fcviikingit_0014

Parin edelliskauden aikana suuressa roolissa JJK:n puolustuspäässä pelannut Benno Hanslian nähdään Harjulla jatkossakin. Hanslian teki kasvattiseuransa kanssa jatkosopimuksen, joka kattaa tulevan kauden ja sisältää myös on option kaudesta 2016.

Kauden 2012 lopulla unohtumattomasti Valkeakosken Hakaa vastaan debytoinut Hanslian lähtee iloisena kolmanteen talvikauteensa JJK:n edustusjoukkueessa.

– Taas tehdään kovasti töitä, että ollaan ensi kaudella iskussa!

JJK:n joukkueenrakennus on hyvässä vauhdissa: kasassa on jo 17 pelaajasopimusta ja viime kauden joukkueen runko on monilta osin pysynyt koossa.

– On helppo lähteä valmistautumaan kauteen, kun ympärillä on tutut jätkät ja samat valmentajat (Juha Pasoja & Antti Luhta) kuin viime kaudella.

Tällä kertaa talvikauden työntekoon tulee jotain uuttakin, kun Vehkalammen suurempi kenttä katetaan, jolloin se saadaan täyspainoiseen käyttöön talvellakin.

– Onneksi tulee se halli, päästään talvellakin isommalle kentälle! On vähän enemmän tilaa treeneissäkin, Killeri on isommalle porukalle kuitenkin aika ahdas, Hanslian naureskelee.

Viime kaudella Hanslian nähtiin ajoittain myös keskikentällä, mutta valtaosin nuorukainen pelasi tutulla paikallaan laitapuolustajana – ja tulee varmasti olemaan tärkeä palanen Kettupaitojen puolustusta tulevalla kaudella. Aiemmin Veikkausliigaa pelanneelle nuorukaiselle kausi oli ensimmäinen Ykkösessä

– Välillä pelattiin hyvin, välillä huonommin. Mutta kun heikomman alun jälkeen löydettiin yhteinen sävel, sujui loppukausi hyvin. Ehkä sijoitus olisi saanut olla parempikin kuin seitsemäs, mutta jäipähän ainakin varaa parantaa. Ja parantamaan lähdetään, Hanslian tuumaa.

– Jos pystytään ensi kaudella jatkamaan siitä, mihin viime kaudella jäätiin, on meillä mahdollisuudet mihin vaan!

Kauteen vamistautuminen jatkuu Kettupaitojen osalta tänään talven ensimmäisellä harjoitusottelulla, kun JJK matkaa Seinäjoelle SJK:n vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18.