Suurta draamaa Harjulla, TPS niisti pisteen viime minuuttien taistelullaan

24.07.2011

JJK ja TPS tasasivat pisteet Harjun sunnuntai-illassa dramaattisten vaiheiden jälkeen lukemin 1-1 (0-0). Huikeaa paluuta vakavan loukkaantumisensa jälkeen tekevä Babatunde Wusu iski Kettupaitojen johtomaalin kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. TPS:n Santeri Mäkisen komea kaukolaukaus tasoitti puntit kuusi minuuttia myöhemmin vain hetki sen jälkeen, kun Tamás Gruborovicsin rangaistuspotku oli kilpistynyt Henrik Moisanderin hanskoihin.

Ottelun avauspuolisko oli tasaista vääntöä, jossa vierailija antoi pallonhallinan JJK:lle ja loi muutamia vaarallisia tekopaikkoja pääasiassa nopeilla hyökkäyksillään. Erityisesti Njazi Kuqi pääsi yrittämään maalintekoa loistopaikoista, mutta Janne Korhosen torjunnat ja Kuqin epätarkkuus pitivät lukemat nollissa. Toisessa päässä parhaat tilanteet siunaantuivat Mikoille Hyyrynen ja Manninen, sekä Gruborovicsille.

TPS alkoi väsyä tunnin pelin jälkeen, ja paine turkulaisten maalilla kasvoi hetki hetkeltä. Patrick Poutiainen, Wusu ja Gruborovics epäonnistuivat loistotilanteissaan ennen kuin pamahti. Jukka-Pekka Tuomasen loistava pystysyöttö tavoitti Tunden, joka niittasi pallon ohi vastaan tulleen Moisanderin. Viisi minuuttia avausmaalista ottelu vaikutti saavan ratkaisunsa. Mikko Manninen ajoi röyhkeästi sisään rankkarialueelle sillä seurauksella, että vieraiden Jarkko Hurme joutui kaatamaan miehen. Erotuomari Tony Asumaa osoitti epäröimättä pilkkua ja nosti Hurmeelle keltaisen kortin, järjestyksessään vierasjoukkueen illan viidennen. Gruborovicsin vasemmalle suuntautunut laukaus pysähtyi kuitenkin Moisanderin käsiin, eikä aiemmin vaihdosta sisään tullut Touko Tumantokaan ehättänyt luutimaan irtopalloa verkkoon.

Seuraavassa hyökkäyksessä pallo tuli Mäkisen ulottuville, ja nuoren keskikenttäpelaajan komea pommi painui tolpan kautta JJK-nuottaan. Tasoitusosuman jälkeen molemmilla oli vielä paikat ottelun ratkaisemiseen, mutta Juho Lehtonen puski ohi ja loistavan illan pelannut Moisander pysäytti Wusun laukauksen.

Pisteet näin jakoon tärkeässä ottelussa, ja joukkueiden välinen ero sarjataulukossa säilyi viidessä pisteessä. Kolmantena oleva JJK on pelannut yhden ottelun neljäntenä olevaa TPS:a vähemmän.

Vauhdikasta ottelua oli Harjulla seuraamassa kauden ennätysyleisö 4179 katsojaa – JJK kiittää!

Kettupaidat pelaa seuraavan kerran ensi sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on Väli-Suomen derby Kuopiossa. Seuraava kuumaakin kuumempi kotiottelu Harjulla on pientä kyläseuraa eli HJK:ta vastaan lauantaina 6.8. – eiköhän oteta täydet kolme pistettä klubilta ja rikotaan samalla Harjun yleisöennätys 5125 silmäparia!