SJK piti pisteet Zenelin maalilla

12.05.2017

sjk-jjk-12052017

SJK piti pisteet Pohjanmaalla, kun Erfan Zeneli puski toisella puoliajalla ottelun ainoaksi jääneen maalin.

Pelin luonne pysyi samana pitkältikin läpi ottelun – SJK hallitsi palloa ja JJK puolusti. JJK puolusti kuitenkin sen verran onnistuneesti, että todella huippupaikoilla eivät isännätkään päässeet juhlimaan. Omaa pallollista peliään Kettupaidat eivät puolestaan meinanneet saada millään käyntiin.

Ottelun alkuhetket olivat molemmilta melko tunnustelevat. Vajaan vartin kohdalla JJK sai hyvän hyökkäyksen, kun Poutiainen keskitti oikealta ja Gaël Etock pudotti pallon kohti boksiin noussutta Samu Suoraniemeä – SJK-puolustus ehti kuitenki ajoissa katkaisemaan.

Sitten ote siirtyikin SJK:lle ja JJK keskittyi katkomaan isäntiensä hyökkäyksiä ja puolustukin uhrautuvasti. Kertaalleen Antto Tapaninen puski pallon kulmapotkuksi miltei maaliviivalta, mutta muuten SJK pysyi hyvin pois vaarallisimmilta paikoilta useista kulmapotkuista huolimatta. Tauolle mentiinkin 0-0-lukemissa.

Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi – SJK haki paikkoja murtaa tiivis kettupuolustus ja JJK jatkoi uhrautuvaa puolustustaan.

Reilun tunnin pelin jälkeen SJK kuitenkin pääsi rokottamaan. Erfan Zeneli pääsi luovimaan itsensä vapaaksi takatolpalle ja pääsi puskemaan pallon vapaasti maaliin Richie Dormanin keskityksestä.

SJK:n johtomaalin jälkeen JJK:kin pääsi peliin mukaan ja tasoitukseenkin oli paikkansa – loppujen lopuksi viimeiset ratkaisut jäivät kuitenkin helpoiksi torjuttaviksi Mihkel Aksalulle tai blokattiin kulmapotkuiksi, eikä palloa saatu toimitettua Aksalun selän taakse saatu ja Zenelin puskema 1-0 jäi ottelun lopputulokseksi.

Seuraavaksi taistelu jatkuu jälleen kotikentällä, kun JJK saa vieraakseen VPS:n viikon päästä perjantaina 19.5.!

SJK - JJK 1-0 (0-0)

Maalit:

1-0 65' Erfan Zeneli

 

JJK:n kokoonpano: Teppo Marttinen; Felix Gustavsson, Samu Nieminen, Antto Tapaninen; Severi Vielma (v), Patrick Poutiainen, Tommi Kari (c), Samu Suoraniemi (74' Toni Tahvanainen); Tomi Petrescu, Gaël Etock, Mikko Manninen.

 

Vaihdossa: Jere Pyhäranta (mv), Ville Kirvesoja, Matti Kohonen, Tuomas Koppelomäki, Toni Tahvanainen (74'), Aatu Manninen.

 

Tähtipelaajat:

*** Mehmet Hetemaj

** Matti Klinga

* Johannes Laaksonen

 

Yleisöä: 2554

20170422-JJK-toukokuubanneri-www