Seuraavaksi Suomen cupissa JJK:n vieraaksi JIPPO

14.03.2016

suomencup-jjk-jippo-5-kierros

Suomen cupin viidennen kierroksen otteluparit arvottiin maanantai-iltapäivällä.

Arpa heitti Kettupaitojen vastustajaksi joensuulaisen JIPPO:n, joka pelaa tulevalla kaudella Kolmosessa. Alempisarjalaisen kotietu ei enää viidennellä kierroksella ole voimassa, joten JIPPO saapuu Jyväskylään JJK:n vieraaksi. Viidennen kierroksen ottelut on pelattava 2.4. mennessä – tiedotamme ottelun ajankohdasta heti sen selvittyä!

JIPPO aloitti omalta osaltaan Suomen cupin jo toiselta kierrokselta ja on raivannut tieltään niin Kolmosen paikallisvastustajat JoPS:n ja SC Riverballin kuin Peli-Karhutkin. JJK:n taival taas alkoi viime perjantaina, kun Kettupaidat ottivat vaivattoman jatkopaikan Nelosessa pelaavan FC Korso Unitedin kustannuksella.

Joukkueet kohtasivat cupin merkeissä myös viime keväänä: JJK haki tuolloin Kakkosen kauteen valmistautuvalta punapaitaryhmältä 0-3-voiton Joensuusta neljännen kierroksen ottelussa.

Kaksi tuoretta Kettupaitaa kohtaa ottelussa vanhan joukkueensa, sillä niin Samu Suoraniemi kuin Toni Tahvanainenkin on edustanut JIPPO:a useamman kauden ajan!