Sarjan nuorimmat joukkueet kohtaavat perjantai-illassa

28.06.2018

JJK saa perjantai-iltana vieraakseen HJK:n reservijoukkue Klubi 04:n Helsingistä. Kyseessä on kolmen kotiottelun putken keskimmäinen matsi, sillä tiistaina vieraana käväisi KPV ja ensi keskiviikkona jatketaan ottelulla JJK – FF Jaro.


Tiistai-iltana päästiin nautiskelemaan kauden ensimmäistä kotivoitosta! Kuvassa päävalmentaja Janne Korhosen ja valmentaja Isaac Hamdin riemua..

JJK aloitti siis tiistaina kotiotteluputkensa kaatamalla sarjakärjessä porskuttaneen KPV:n. JJK on ollut kokkolalaisille vaikea vastustaja, sillä KPV on nyt vieraillut kuluvalla kaudella Jyväskylässä kahdesti ja jäänyt molemmilla kerroilla maaleitta. Tiistaina JJK:n puolustuspelaaminen oli pääosin ehjää, vaikka vierasjoukkue palloa hallitsikin. Viimeisenä lukkona maalivahti Aati Riihimäki otti pari maukasta torjuntaa, ja kun Saku Leppänen iski molemmat JJK:n saamat rangaistuspotkut verkkoon, oli kauden ensimmäinen kotivoitto tosiasia.

Voittonsa ansiosta JJK kasvatti pistesaldonsa yhdeksään ja jätti putoajan paikat, toivottavasti pysyvästi, taakseen. JJK:n alapuolelle sarjataulukossa valahtivat FC KTP sekä Klubi 04.

Perjantai-illan ottelu on JJK:lle siis erittäin tärkeä myös sarjataulukkoa katsomalla. Tappiolla kettupaidat saattavat valahtaa takaisin sarjan hännille. Voitolla ero sarjajumbo Klubi 04:ään kasvaisi viiteen pisteeseen. Voittamalla JJK myös kiilaisi keskikastin AC Oulun, AC Kajaanin sekä FC Hakan kantaan.


Saku Leppänen nousi tiistaina Ykkösen maalipörssissä jaetulle kakkossijalle kasvattamalla kauden kokonaissaldonsa viiteen osumaan.. 

Kauden toisessa ottelussa, toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna, JJK vieraili Helsingissä. Tuolloin Klubi 04 piti ansaitusti pisteet itsellään voittamalla 2-1. Patrik Alaharjulan kavennusosuma ottelun loppuhetkillä oli laiha lohtu.

Tuosta ottelusta JJK:n peli on kuitenkin mennyt rutkasti eteenpäin, etenkin puolustussuunnan eheyden puolesta. Maalinsa JJK on pitänyt koskemattomana viime aikoina KPV-kotivoiton lisäksi vierasvoitossa FC Hakasta. Topparipariksi on vakiintunut Felix GustavssonVäinö Vehkonen ja Riihimäki on ottanut paikkansa tolppien välissä loistavasti Jere Pyhärannan kärsittyä vammoista.

Vaikka nousijajoukkue Klubi 04 on ollut viime aikoina vaikeuksissa ja valahtanut sarjan hännille, on JJK:lla perjantaina edessään hikinen iltapuhde toisen kotivoiton nappaamiseksi. Helsinkiläisjoukkue on keski-iältään selvästi sarjan nuorin. Käytännössä kaikki joukkueen pelaajat ovat alle 20-vuotiaita. JJK:n keski-ikä kauden otteluissa on ollut 21-22 vuoden tietämillä, joten perjantaina kohtaavat Ykkösen kaksi nuorinta joukkuetta.

Klubi 04:n kokoonpano koostuu nuorten maajoukkueiden runkopelaajista, joista moni edustaa Suomea heinäkuun lopulla, kun Vaasassa ja Seinäjoella pelataan U-19 poikien EM-kilpailut. Klubi 04:n riveissä tällä kaudella pelanneista EM-turnaukseen valmistavalle maajoukkueleirille nimettiin vast’ikään maalivahdit Robin Källman ja Rasmus Leislahti, topparit Kalle Katz ja Valtteri Vesiaho sekä keskikenttäpelaaja Eetu Vertainen. Heistä Vesiaho ja Vertainen ovat tällä kaudella esiintyneet edukseen jo HJK:n ykkösjoukkueessakin Veikkausliigassa.


Tiistain kaltaisella taisteluilmeellä taitava, mutta aikuisten peleissä kokematon Klubi 04 on horjutettavissa varmasti.. 

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Helsingissä Klubi 04 sai JJK:n pelin sekaisin nopealla ja taitavalla pallonliikuttelulla. Perjantaina JJK:n pitää onnistua pitämään pakkansa yhtä tiiviinä kuin KPV:tä vastaan. Kun Klubi 04 joutuu epämukavuusalueelleen ja vastaamaan JJK:n tiistain kaltaiseen fyysiseen pelaamiseen, ovat kettupaidat varmasti vahvoilla.

KPV-otteluun verrattuna ainoa varma poisjäänti on keskikentän Aatu Manninen, jonka varoitustili täyttyi. Muutoin uusia loukkaantumisia ei tullut, vaan vastaavasti sairastupa on tyhjenemään päin. KPV-ottelussa penkillä nähtiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella Settyslas Loutelamio. Sopimuksen äskettäin solminut Jasin Abahassine sai tiistaina ensiminuuttinsa tällä kaudella myös kentän puolella.

Perjantain ottelu on lisäksi Punainen kortti rasismille -teemapeli. Tälläkin kaudella Palloliitto on mukana Punainen kortti rasismille -hankkeessa, jonka myötä myös Ykkösessä järjestetään rasismin vastaisia teemaotteluita. Nautitaan pelistä, yhdessä.

Tervetuloa Harjulle! Kannustetaan ketut voittoputkeen, jota on sitten mukava jatkaa ensi keskiviikkona!