Saastamoiselle jatkosopimus kauteen 2023 asti

15.12.2021

JJK-kapteeni Robin Saastamoinen jatkaa Kettupaidassa vähintään seuraavat kaksi vuotta.

JJK:n riveistä kuuluu jälleen upeita uutisia, sillä kettukapteeni Robin Saastamoinen on kirjoittanut seuran kanssa uuden, kauden 2023 loppuun ulottuvan jatkosopimuksen. Kaudesta 2019 saakka Jyväskylässä pelannut Saastamoinen on yksi joukkueen tärkeimmistä palasista tiellä kohti ylempää sarjatasoa. 28-vuotias hyökkääjä kuuluu kettumiehistön kokeneempaan kaartiin ja tuo kokemuksensa ja johtajuutensa lisäksi aimo annoksen tulivoimaa hyökkäyspäähän. Kausilla 2019 ja 2020 Saastamoinen vei oman sarjansa maalikuninkuuden ja valittiin pelaajayhdistyksen äänestyksessä myös lohkonsa parhaaksi hyökkääjäksi.

Kettupaitojen valmennus on kokenut isoja uudistuksia syksyn aikana, kun edustusjoukkueen valmennustiimiin on palkattu kaksi päätoimista valmentajaa suomalaisista huippuseuroista. Joukkuetta komentaa SJK-ikoni Toni Lehtinen ja KuPS:ssa mitaleita viime vuosina kahminut maalivahtivalmentaja Jori Särkkä on tehnyt paluun takaisin kettuseuraan valmentajan roolissa. Neljänteen kauteensa JJK:ssa valmistautuva Saastamoinen on ollut tyytyväinen tekemisen tasoon uudistuneen valmennuksen myötä.

– Todella hyvät fiilikset on uudesta valmennuksesta! Pallotreeneihin en ole kuntoutuksen vuoksi vielä päässyt itse mukaan, mutta meno on vaikuttanut hyvältä vierestä seurattuna. Muutenkin on tuntunut siltä, että valmennustiimissä on intohimoa ja halua kehittää meitä pelaajia ja viedä JJK:ta eteenpäin, Saastamoinen arvioi.

Päättyneellä kaudella Saastamoinen taisteli pitkin vuotta sinnikkäiden selkävaivojensa kanssa, mutta siitäkin huolimatta kentällä otteet olivat vahvoja ja kapteeni näytti jatkavan kahden edelliskauden tapaan maalipörssin kärkinimenä. Saastamoinen ehti iskeä vain yhdessätoista pelaamassaan ottelussa peräti kuusi maalia, kunnes syksyä kohti pahenevat selkävaivat pakottivat miehen sivuun pelikentiltä.

– Syyskuussa tosiaan aloitettiin selän kuntouttaminen uudestaan, kun kivut alkoivat pikku hiljaa pahenemaan enkä pystynyt treenaamaan lähes lainkaan. Pelienkin jälkeen kivut olivat sellaisia, että pelaaminen alkoi olla mahdotonta. Nyt ollaan tehty parin kuukauden verran kuntouttavaa kuntosalitreeniä ja keskitytty niihin tekijöihin, jotka todennäköisesti on sen loukkaantumisen taustalla. Kuukauden verran olen jo aikalailla pystynyt tekemään normaalia kuntosalitreeniä ja pikkuhiljaa sitten kohti hölkkäämistä ja juoksemista. Tähän mennessä kuntoutus on edennyt ohjelman mukaisesti ja toivotaan, että näin menee loppukuntoutuskin. Kovasti tehdään ainakin J-P:n (Puranen) kanssa hommia sen eteen, että ensi keväänä olen taas täydessä kunnossa, Saastamoinen vakuuttaa.

Tulevalle kaudelle Saastamoisella on muun joukkueen tapaan selkeä tavoite ja sitä kohti ollaan valmiita tekemään duunia entistä kovemmin.

– Henkilökohtaisesti ennen kaikkea toivon, että pysyn terveenä ja loukkaantumiset eivät vaivaa. Tavoitteena tietenkin näin hyökkäyspään pelaajana on myös tehdä ja alustaa maaleja. Joukkueen osalta odotuksena on lohkovoitto ja sen myötä nousu Ykköseen. Pelaajien ja taustojen on nostettava vaatimustaso vähintäänkin Ykköstä vastaavalle tasolle, jotta tähän tavoitteeseen päästään. Kuten edellä sanottu, valmennus on tuntunut hyvältä ja sekä kentällä että kopissa on jo nyt ollut hyvä tekemisen taso. Innolla odotan, että itsekin pääsen taas normaaliin treenirytmiin ja mukaan pallotreeneihin.

– Toivottavasti tulevalla kaudella nähdään entistä suuremmin joukoin Harjulla. Vakuutan, että Harjulla nähdään (taas) voittavaa ja viihdyttävää fudista. Lisäksi joukkue on täynnä lupaavia, nuoria ”oman kylän poikia”, joiden otteita kannattaa tulla seuraamaan. Tehdään yhdessä ensi kaudesta onnistunut ja nostetaan JJK Ykköseen!, kapteeni lähettää terveiset katsomon puolelle.