Pisteet matkasivat SJK:n mukana Seinäjoelle

17.07.2017

2017-07-16_jjk-sjk_0012

SJK vei pisteet Aristote Mboman ja Sergi Arimanyn maalien turvin – maalit syntyivät ensimmäisen ja viimeisen viisiminuuttisen aikana.

SJK kaatoi kylmää vettä isäntiensä niskaan ja meni johtoon jo 5.minuutilla. Hyvin pelattu pitkä, matala pallo puolustuksesta tavoitti kärjestä Aristote Mboman, joka pääsi laukomaan. Teppo Marttinen torjui komeasti ensimmäisen laukauksen, mutta sen jäljiltä palloa ei saatu putsattua pois boksista vaan Mboma pääsi kokeilemaan toistamiseen ja tällä kertaa Marttinenkaan ei voinut enää mitään – pallo painui voimalla maalin kattoon.

JJK toipui shokkialustaan ja pääsi puoliajan edetessä rakentelemaan omaa peliään. 24.minuutilla hyökkäystä tukemaan noussut Felix Gustavsson keskitti rangaistusalueelle, mutta Tommi Kari tai Gaël Etock eivät palloon yltäneet.

Hetkeä myöhemmin puolestaan Mikko Manninen sai Saku Leppäseltä pallon ja jatkoi mainiosti yhdellä kosketuksella toppareiden väliin nousseelle Etockille – ”Kale” ei kuitenkaan saanut kunnon osumaa palloon, vaan tilanteesta oli seurauksena vain maalipotku. Pian puolestaan Patrick Poutiainen syötti Manniselle, jonka keskityksestä Kari pääsi ensin ohjaamaan, mutta takatolpalla Etock ei enää ylttänyt palloon.

Myös SJK sai järjesteltyä hyökkäyksiään läpi puoliajan, mutta alkuminuuttien jälkeen Marttisen ei tarvinnut esittää mitään perustorjuntoja kummempaa.

JJK sai avauspuoliajan parhaan paikkansa lopulta juuri ennen taukoa. Lopulta tuloksena ei kuitenkaan ollut kuin kulmapotku, jonka SJK selvitti, kun Etockin pusku Leppäsen keskityksen jäljiltä painui ohi maalin.

2017-07-16_jjk-sjk_0030

SJK aloitti toisen puoliajan väkivahvasti ja Marttinen joutui alkuminuuttien aikana venymään pariinkin komeaan torjuntaan. Ensin nähtiin jalkatorjunta Mboman laukaukseen ja hetkeä myöhemmin kettuvahti nosti pallon riman yli uudeksi kulmapotkuksi, kun Gustavsson oli ensin katkonut hyökkäyksen kulmuriksi. JJK kuitenkin selvitti paineen ja jakso tasoittui jälleen edetessään.

Tunnin kohdalla puolestaan Samu Nieminen sai vielä maassa maatessaankin katkottua vaarallisenoloisen SJK:n hyökkäyksen ja pian mentiinkin toiseen päähän – JJK:lle vihellettiin vapaapotku, kun Manninen sai iskua päähänsä. JJK saikin toisen puolikkaan varrella muutamia vapaapotkuja kohtuullisilta keskityspaikoilta, kun Mannista ja Etockia rikottiin – niitä ei kuitenkaan saatu hyödynnettyä.

Kaikkien lämpimpänä Kettupaitojen tasoitus kävi lopulta 72.minuutilla. Vaihdosta tullut Toni Tahvanainen tavoitti puolenvaihdollaan Mannisen oikealta – Manninen nosti pallon boksiin ja Leppänen laukoi vaarallisesti, mutta Mihkel Aksalu SJK-maalissa sai venytettyä pallon riman yli kulmapotkuksi. JJK saikin lopulta putkeen kaikkiaan neljä kulmapotkua, mutta ei saanut niistä palloa Aksalun selän taakse.

84.minuutilla vaihdosta tullut Sergi Arimany iski komealla laukauksella 0-2-maalin, joka jäi lopulta myös ottelun viimeiseksi – vaikka JJK saikin vielä loppuhetkillä painostettua, mutta maaliin asti se ei johtanut.

Ottelussa nähtiin kuitenkin jälleen myös debytantti Kettupaidoilta, kun alkukauden loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Verneri Välimaa kirmasi kentälle ottelun viimeisiksi minuuteiksi!

Seuraavaksi JJK:n tie vie ensi viikonloppuna Vaasaan VPS:n vieraaksi ja väliaikaiselle kotikentälle Vaajakoskelle palataan maanantaina 31.7., kun vastaan asettuu RoPS.

JJK - SJK 0-2 (0-1)

Maalit:

0-1 5' Aristote Mboma

0-2' 84' Sergi Arimany

 

JJK:n avauskokoonpano: Teppo Marttinen, Severi Vielma, Samu Nieminen (v), Felix Gustavsson (69' Tahvanainen), Antto Tapaninen, Samu Suoraniemi (85' Verneri Välimaa), Patrick Poutiainen, Saku Leppänen, Mikko Manninen, Gaël Etock, Tommi Kari (c).

 

Vaihdossa: Jere Pyhäranta (mv), Ville Kirvesoja, Matti Kohonen, Verneri Välimaa (85'), Toni Tahvanainen (69'), Aatu Manninen.

 

Tähtipelaajat:

*** Diego Bardanca

** Aristote Mboma

* Tommi Kari

 

Yleisöä: 1745

20170731-JJK-ROPS-ottelumainos-www