2014-08-11_jjk-fcviikingit_0015

JJK ei jättänyt paremmuudesta epäselvyyttä kun kettupaitainen kotijoukkue musersi vierasjoukkue-Viikingit lukemin 4-0 (3-0)

JJK piti kapellimestarin tahtipuikkoa vahvasti hallussaan heti avausminuutista alkaen ja karkasi jo 3-0 johtoon puoliajalle mentäessä. Kettujen maaleista ensimmäisellä kolmivarttisella vastasivat Mikko Manninen, Benno Hanslian ja Antto Hilska, joista jälkimmäinen kasvatti maalitiliään myös toisella puoliajalla.

Vaikka ottelussa ei paremmasta jäänyt epäselvyyttä, aukesi ottelun ensimmäinen maalipaikka kuin varkain vierasjoukkueelle – tuottaen kuitenkin vain maalipotkun. Jos pientä tälliä jalassaan lepuuttaneen Janne Korhosen paikan maalissa ottanut Marttinen joutui torstaina Valkeakoskella esittelemään torjuntataitojaan oikein urakalla, ei nuorukaisella tällä kertaa juurikaan töitä ollut puolustuksen hoidellessa varmoin ottein Viikinkien lähentely-yrityksen toisensa perään.

Ensimmäistä maalia ei kotiyleisön tarvinnut odottaa kauan. Yhdeksännellä minuutilla Hilska käynnisti nopeasti vastahyökkäyksen syvältä omalta alueelta laittaen Mannisen vauhtiin pallon kanssa. Manu käytti palloa oikean laidan tutkaparillaan Bilal Velijalla, joka syötti matalan pallon maalin eteen ja Mannisella olikin helppo työ liukua pallo Martti Puolakaisen selän taakse! Maali oli Manniselle kauden neljäs – ja jo kolmas Viikinkien verkkoon.

Kettulauma ei löysännyt jalkaa kaasulta, vaan janosi lisää maaleja. Reilun parinkymmenen minuutin kohdalla puolestaan Manninen  oli käynnistelemässä hyökkäystä oman rangaistusalueen nurkilla syöttäen vauhtiin Benno Hanslianin vasemmalta laidalta. Hanslian viilettikin läpi koko Viikinki-ryhmityksen ja sivalsi pallon terävästi takakulmaan!

2-0-osuma viimeistään vapautti JJK:n peliä entisestään ja oli toisaalta katkeraa kalkkia vierailijoille. Hyökkäyksiä rakenneltiin niin laidoilta kuin keskeltäkin, mutta toisaalta puolustussuuntaan ei alettu löysäillä kapteeni Tommi Karin näyttäessä keskikentän sydämessä esimerkkiä tinkimättömästä työnteosta.

Kettupaidat lisäsivät johtoaan vielä hetki ennen taukoa. Robert Taylor jatkoi päällään pallon Aleksis Lehtoselle, joka antoi mainion syötön kärkiparilleen Antto Hilskalle. Tulikuumassa viressä oleva maalintekijä kiitti, ohitti Viikinki-kapteeni Jani Bäckmanin ja tuikkasi längistä pallon kolmannen kerran ohi Puolakaisen!

2014-08-11_jjk-fcviikingit_0018

Toiselle jaksolle lähdettiin siis JJK:n 3-0-johdossa. Mika Sandberg pyrki hakemaan lisäpontta hyökkäykseen siirtymällä kolmen puolustajan linjaan. Muutos saikin aikaan hyvän maalipaikan, kun kymmenen minuutin pelin jälkeen Kasperi Liikosen vedosta aiheutui pientä hämminkia JJK:n maalille.

Kavennusta ei kuitenkaan syntynyt ja JJK lähti äkäiseen vastaiskuun. Pallo päätyi Hilskalle rangaistusalueelle ja nuorimies harhautti kylmänviileästi ensin tieltään taidokkaasti peräti kaksi puolustajaa ja upotti sitten pallon tyynesti etukulmaan. Jo illan toisen maalinsa viimeistellyt Hilu on nyt paukuttanut kauden aikana jo kahdeksan täysosumaa – ja kuusi niistä on syntynyt viimeisten kuuden ottelun aikana!

Neljännen osuman jälkeenkin JJK:lla oli maalipaikkoja vielä vaikka toiseen mokomaan. Vapautuneesti pelanneet Kettupaidat hakivat kuitenkin herkutellen vielä viimeistä kaunista syöttöä ja lopulta Puolakainen puolustuksineen selvisi ilman lisätakaiskuja. Loppuhetkillä isännät myös hellittivät otetta sen verran, että vieraillekin aukeni maalipaikkoja. Erityisen vaarallisia tilanteita ei lannistunut vierasjoukkue saanut kuitenkaan luotua, joten kettumaali pysyi koskemattomana.

JJK:lla on nyt takanaan jo huikeasti kahdeksan tappiotonta ottelua ja seuraavaa Kettupaidat hakevat tulevana lauantaina Ilves-vierasmatsista Tampereella. Seuraava kotiottelu pelataan maanantaina 25.8. Harjun stadionilla – tällöin kettulaumaamme vastaan asettuu FC Jazz.

JJK - FC Viikingit 4-0 (3-0)

Maalit:

1-0 9' Mikko Manninen

2-0 29' Benno Hanslian

3-0 45+1 Antto Hilska

4-0 54' Hilska

JJK:n kokoonpano: Marttinen; Hanslian (62' Maltsin), Tapaninen, van Gelderen, Velija; Järvinen, Taylor, Kari (80' Kuhmonen), Manninen; Hilska, Lehtonen (68' Abahassine).

 

Vaihdossa: Ikäheimo (mv), Itkonen, (68') Abahassine, Hasanzada, Kosunen, (80') Kuhmonen, (62') Maltsin.

 

Veikkauspörssin 1x2-pelaajat:

1. Antto Hilska 2. Mikko Manninen 3. Tommi Kari

Yleisöä: 1723

Kapteeni Tommi Kari kannustusjoukkojen kera

Bulldogmaisesti raatanut kapteeni Tommi Kari kannustusjoukkojen kera