20-vuotias maalivahti, Paavo Valakari, siirtyi SJK:sta kettupaitaan loppukauden 2018 mittaisella sopimuksella. Paavo oli kettupaitojen maalilla ja pelasi upean nollapelin heti JJK-debyytissään, AC Kajaanin vieraana lauantaina 11.8. Tässä vielä lehdistötiedote Valakarin siirrosta.

Maalivahdin hankinta on ollut JJK:lle ajankohtainen Jere Pyhärannan kärsittyä jo pidemmän aikaa alaraajavammasta. Pyhärannan paluuaikataulusta pelikuntoon ei ole varmuutta. JJK ja SJK pääsivät yhteisymmärrykseen Valakarin siirrosta torstaina eli juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista.

Paavo Valakari tulee kuuluisasta jalkapalloperheestä. Hänen isänsä, Simo Valakari, on entinen huippupelaaja, joka toimii nykyisin päävalmentajana Norjan pääsarjaseura Tromsø IL:ssä. Vuonna 2015 Simo Valakari valmensi SJK:n Suomen mestariksi. Paavon pikkuveli, Onni Valakari, sen sijaan on huippulupaava hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka siirtyi vastikään isänsä valmentamaan seuraan Norjaan.

Paavo Valakari on syntynyt Helsingissä ja viettänyt juniorivuotensa Käpylän Pallon riveissä. 15-vuotiaana hän muutti perheensä mukana Seinäjoelle.

Kausina 2013-2015 Paavo Valakari torjui pääosin SJK:n reservijoukkueessa Kakkosessa. Kaudella 2016 hän käväisi lainasopimuksella Kakkosessa pelanneiden lapualaisen Virkiän ja salolaisen SalPan väreissä. 2017 vuoden alussa hän solmi sopimuksen SJK:n edustusjoukkueen kanssa. Sellainen yhteensattuma Valakarin ja JJK:n yhteyksistä löytyy, että Valakari pelasi uransa ensimmäisen ottelunsa Veikkausliigassa SJK:n maalilla vuosi sitten elokuussa juuri JJK:ta vastaan.

-Tämä kausi on sujunut ihan hyvin. Olen pelannut SJK-Akatemian nuoressa joukkueessa Kakkosta ja olemme pärjänneet kovassa lohkossa loistavasti. Nyt tämä on askel eteenpäin, jos Ykkösessä pääsee pelaamaan, Valakari kertoo.

-Loppukauden tavoitteet ovat selvät. Haluan pelata mahdollisimman paljon ja näyttää joka päivä treeneissä valmentajille, että olen luottamuksen arvoinen. Ja myös joukkueella on selkeät tavoitteet ja kaikki tietää, mitkä ne ovat, Valakari näkee.

-JJK:ssakin pitkään työskennellyt maalivahtivalmentaja Jori Särkkä on toiminut Seinäjoella Paavon kanssa monta vuotta. Häneltä olen kuullut paljon hyvää. Paavo on luotettava maalivahti, joka pystyy toimimaan puolustuslinjan kanssa luontevasti. Hän on positiivinen luonne, joka varmasti sopii ja sopeutuu hyvin JJKryhmään. Paavo on myös erittäin hyvä pelaamaan jalalla, kommentoi uutta vahvistusta JJK:n päävalmentaja ja entinen huippumaalivahti Janne Korhonen.

Alla olevalta videolta voit vielä kuunnella Paavon omat mietteet siirrosta.