Otteluraportti: Paluu voittojen tielle 0-5-voitolla AC BARCA:n kustannuksella

09.09.2019

JJK kävi sunnuntaina vierasmatkalla Riistavedellä AC BARCA:n vieraana. Tuloksena oli paluu voittokantaan selkein 0-5-lukemin: Leevi Kemppainen ja Robin Saastamoinen iskivät kaksi maalia mieheen ja Joonas Madetoja avasi maalitilinsa Kettupaidassa iskemällä yhden osumista.

Ottelussa nähtiin jälleen myös debyytti, kun Madetojan kanssa yhtä aikaa kettuperheeseen saapunut Juuso Eteläpää pelasi ensimmäisen ottelunsa JJK-paidassa varsin lupaavin ottein.

Ottelu eteni tältä kaudelta varsin tutulla kaavalla: JJK piti palloa ja vastustajan lähes koko miehistö puolusti pallon alla. JJK hätyytteli isäntiensä maalia jo alkuhetkiltä asti, mutta vedot viuhuivat joko ohi maalin tai BARCA-veska Miika Kumpulaisen ulottuville.

Pitkään näyttikin sille, että isännät pääsevät tauon viettoon pitäen maalinsa puhtaana, mutta JJK:lla oli avausjakson loppuun varsinaiset tehominuutit ja Kettupaidat iskivät nopeaan tahtiin taukotilanteeksi 0-2. Maalinteon aloitti ensimmäisen jakson lopulla vasta toista otteluaan JJK-paidassa pelannut Joonas Madetoja Mikko Mannisen mainiosta esityöstä. Heti seuraavalla minuutilla iski puolestaan Leevi Kemppainen tällä kertaa Eeli Liukkosen tarjoilusta.

Toisella jaksolla Kettupaidat jatkoivat siitä, mihin ensimmäisellä jäivät ja vyöryttivät hyökkäyksiä toisensa perään erityisesti oikean laidan kautta. Kotijoukkue ei saanut vyöryä aisoihin vaan jo 48.minuutilla Kemppainen iski illan toisen osumansa kapteeni Robin Saastamoisen syötöstä.

Kapteeni viimeisteli puolestaan itse Kettupaitojen neljännen: Saastamoista rikottiin 73.minuutilla rangaistuspotkun arvoisesti ja kippari itse niittasi pallon pilkulta reppuun. Saastamoinen iski myös ottelun viimeseksi jääneen viidennen maalin päästyään hetki ennen loppua jälleen kerran karkuun BARCA-puolustukselta.

Kippari Saastamoinen (#15) iski jälleen kaksi maalia – saldona nyt kaikkiaan 14.

Kotijoukkue ei kyennyt vastaiskuistaan ja muutamasta vapaapotkustaan huolimatta aiheuttamaan kovin suuria vaaranpaikkoja, joten Matti Artimon vartioima kettumaali pysyi jälleen koskemattomana, seitsemännessä ottelussa peräkkäin. Kettupuolustus vakuutti myös palkintoraadin, sillä Sami Nissinen palkittiin vierasjoukkueen parhaana pelaajana ja myös B-juniori-ikäinen Niilo Pirttinen kiitti avauksen paikastaan pelaamalla mallikkaan ottelun vasemman laitapakin tontilla.

Voitolla JJK varmisti vähintään toisen sijan sarjassa, kun neljä ottelua on pelaamatta. FC Blackbird johtaa sarjaa neljän pisteen turvin yhden ottelun enemmän pelanneena ja joukkueet kohtaavat vielä toisensa, joten sarjavoitto on JJK:n omissa käsissä.

Seuraavaksi JJK suuntaa tulevana sunnuntaina SC Riverballin vieraaksi ennen perjantaina 20.9. Harjulla pelattavaa kotiottelua JPS:aa vastaan.

AC BARCA – JJK 0-5 (0-2)

1-0 42′ Joonas Madetoja

2-0 43′ Leevi Kemppainen

3-0 48′ Kemppainen

4-0 73′ Robin Saastamoinen rp

5-0 86′ Saastamoinen

JJK:n avauskokoonpano: Matti Artimo (mv), Niilo Pirttinen (65′ Kauppinen), Sami Nissinen, Tuure Fagerström, Juho Luoma (79′ Seuri), Juuso Eteläpää (83′ Ludwig), Eeli Liukkonen (56′ Ervasti), Mikko Manninen, Joonas Madetoja, Robin Saastamoinen (c), Leevi Kemppainen (84′ Seilonen)

Vaihtopenkillä: Antto Mikkonen (mv), Niklas Kauppinen (65′), Lauri Seilonen (84′), Leif Ludwig (83′), Rasmus Ervasti (56′), Eero Korhonen, Juuso Seuri (79′).