JJK jatkoi voittoputkeaan viiden ottelun mittaiseksi, kun Warkaus JK kaatui kotikentällä 2-0-lukemin! Maaleista vastasivat toisella puoliajalla tutut nimet, Niklas Kauppinen ja Robin Saastamoinen. Kentällä nähtiin myös uusi tuttavuus, kun Ilveksestä siirtynyt Niilo Jokinen teki debyyttinsä Kettupaidassa.

Avauspuoliajalla JJK sai paikkoja, mutta ei maaleja – vierasjoukkueen puolustus katkoi tilanteita hyvin jo ennen Kettupaitojen pääsyä aivan vaarallisimmille paikoille ja useat isäntien hyökkäyksistä myös päättyivät paitsioon. Lopulta lähempänä maalintekoa olikin vierasjoukkue, joka kolautti pallon ylärimaan puolen tunnin kohdalla.

Vielä jakson loppuminuuteilla JJK sai tukun kulmapotkuja, mutta ei saanut palloa vieraidensa maaliin. Tauolle mentiin siis 0-0-lukemissa.

Toisen puoliajan edetessä JJK sai aina vain vahvempaa painetta vieraidensa maalille ja paikkoja syntyikin jatkuvalla syötöllä. Eeli Liukkonen tuli tauolla vaihdosta tutulle tontilleen kymppipaikalle ja samalla Mikko Manninen siirtyi keskeltä puolestaan tutummalle paikalleen oikealle laidalle.

Manninen alustikin laidaltaan jälleen useampia maalipaikkoja ja löysi keskityksellään mainiosti etenkin Niklas Kauppisen boksista – tunnin kohdalla Kauppinen puski pallon kertaalleen jo maaliinkin, mutta se hylättiin niukkana paitsiona.

Mikko Manninen (#5) oli varkautelaisille vaikea pideltävä. Manninen ja Niklas Kauppinen (vas) olivatkin mukana monissa JJK:n paikoista.

Manninen kokeili maalintekoa myös itse ja myös Robin Saastamoinen löytyi maalipaikoilta useammankin kerran. Warkaus JK:n maalivahti Matti Oinonen joutuikin tekemään toden teolla töitä pitääkseen lukemat nollissa.

Kotijoukkueen vapauttava 1-0-maali syntyi lopulta 71.minuutilla monessa tilanteessa mukana olleen kaksikon toimesta: Manninen löysi jälleen nappikeskityksellä boksista Kauppisen pään ja tällä kertaa Oinonenkaan ei voinut mitään, vaan pallo painui maaliin!

1-0-tilanteessa Warkaus JK:lle aukeni toisen puoliajan vaarallisin paikka vastaiskusta, mutta Matti Artimo tuli maaliltaan vastaan ja putsasi tilanteen – pitäen jälleen kettumaalin puhtaana. Viidennen peräkkäisen voiton lisäksi myös nollapeli oli JJK:lle viides peräkkäinen.

Warkaus JK sen sijaan joutui taipumaan vielä toistamiseen, kun lopulta lisäajalla Robin Saastamoinen niittasi loppulukemiksi 2-0!

Robin Saastamoinen (#15) iski kauden 15.maalinsa lisäajalla Warkaus JK:n verkkoon.

Ottelussa nähtiin jälleen myös debyytti, sillä Ilveksestä hetki sitten kettuleiriin siirtynyt Niilo Jokinen oli avauskokoonpanossa ja puursikin täydet minuutit keskikentän pohjalla. Myös edellisessä ottelussa vaihtomiehenä debytoinut Niilo Pirttinen omista B-nuorista oli ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa ja pelasi varsin mallikkaan ottelun vasemman laitapakin tontilla.

Kotiottelu oli JJK:lle ensimmäinen yli kuukauteen ja sitä oli seuraamassa komeasti 465 katsojaa! Seuraava ottelu onkin jälleen vieraskentällä, kun JJK matkaa sunnuntaina 1.9. KuKi:n vieraaksi. Kotikentälle palataan perjantaina 20.9. paikallisottelulla, kun JJK isännöi Harjulla JPS:aa.

JJK – Warkaus JK 2-0 (0-0)

1-0 71′ Niklas Kauppinen

1-0 90+1′ Robin Saastamoinen

JJK:n avauskokoonpano: Matti Artimo, Niilo Pirttinen, Tuure Fagerström, Sakari Holopainen, Juho Luoma, Niilo Jokinen (v), Rasmus Ervasti (83′ Björn), Mikko Manninen, Niklas Kauppinen (73′ Seilonen), Robin Saastamoinen (c), Juuso Seuri (46′ Liukkonen).

Vaihtopelaajat: Antto Mikkonen (mv), Fabian Hanslian, Samuel Lehtimäki, Tuukka Korhonen, Jaakko Björn (83′), Lauri Seilonen (73′), Eeli Liukkonen (46′).