Nyt taistellaan sarjapaikasta! – JJK saa vieraakseen ensimmäistä kertaa tällä kaudella Kotkan ylpeyden

19.09.2018

JJK:lla on mahdollisuus kivuta putoamistaistelussa viivan paremmalle puolelle! Vieraaksi torstai-iltana (20.9. klo 18:30) Harjun syysvalaistukseen saapuu FC KTP Kotkasta, jonka viimeaikainen pelivire on ollut mollivoittoinen. Kahdessa aiemmassa tämän kauden kohtaamisessa Kotkassa FC KTP on kaatanut JJK:n.


Viimeksi JJK ja FC KTP ovat kohdanneet Harjulla yli kaksi vuotta sitten, 18. kesäkuuta 2016.

Ykkösen kautta 2018 on jäljellä viisi ottelua. Jokainen joukkue on siis pelannut 22 matsia. Sarjan molemmissa päissä käy kiivas taisto. EIF on hävinnyt kaksi viimeisintä otteluaan; ensin JJK:lle ja sitten KPV:lle. Niinpä sarjakärki on tiivistynyt, jos mahdollista, entisestään. KPV johtaa nyt sarjaa 40 pisteellä. 39 pisteessä kärkkyvät HIFK ja EIF. Eikä AC Oulunkaan mahdollisuuksia jopa Veikkausliiga-nousuun ole haudattu, sillä neljäntenä olevat oululaiset ovat keränneet 35 pistettä.

Myös sarjan häntäpäässä eletään hurjan jännittäviä aikoja. JJK on toiseksi viimeisenä, kaksi pistettä AC Kajaania perässä. Viimeisenä oleva Klubi 04 on kettupaitoja kolme pinnaa perässä.

Torstai-iltana pelataan Harjulla todella tärkeä ja varmasti jännittävä ottelu. JJK saa vieraakseen FC KTP:n. Voitolla JJK nousisi pois putoajan paikalta, ja antaisi lisää painetta AC Kajaanille, joka pelaa oman seuraavan ottelunsa lauantaina FF Jaroa vastaan. FC KTP on sarjassa juuri AC Kajaanin yläpuolella, seitsemän pinnaa JJK:ta edellä. Jos JJK on kuluvalla kaudella kaatanut kotikentällään sarjan kolmesta parhaasta joukkueesta KPV:n ja EIF:n, niin miksipä ei kotkalaisia. Etenkin, kun FC KTP:n pelillinen vire on ollut mollivoittoinen. KTP on pelannut viisi viimeisintä otteluaan ilman voittoa. Kolme edellistä otteluaan – Klubi 04:lle, AC Oululle ja AC Kajaanille – se on hävinnyt.


Viime kotiottelussaan JJK pääsi juhlimaan hienoa 3-1 voittoa silloin vielä sarjaa johtaneen EIF:n kustannuksella.

JJK hävisi viime viikonloppuna vieraissa hurjavireiselle FF Jarolle 3-0. Edellinen kotiottelu sen sijaan oli kettupaidoilta luultavasti kauden paras esitys. Siinä ottelussa EIF kaatui 3-1 Saku Leppäsen, Tommi Karin ja Patrik Alaharjulan osumilla. FC KTP:tä JJK ei ole onnistunut tällä kaudella voittamaan. Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti Kotkan perinteikkäällä Arto Tolsa Areenalla. Ensin toukokuussa kotkalaiset voittivat 2-1 ja sitten heinäkuussa 3-1. JJK:n maalit noissa KTP-kohtaamisissa iski Mikko Manninen ja Saku Leppänen. Kotkalaisista JJK:ta kahdesti kuritti Ykkösen maalipörssissä toisena oleva Aleksi Pahkasalo, kertaalleen Aleksi Tarvonen, Yerai Counago Vilaboa ja Ville Oksanen.

Edellisten JJK-kohtaamisten jälkeen FC KTP on vahvistunut parilla pelaajalla. Aiemmin urallaan muun muassa Veikkausliigaa Kemissä ja Viron pääsarjaa FC Levadiassa pelannut puolustaja Juuso Laitinen siirtyi Kotkaan pysyvällä siirrolla sekä keskikenttä Oskari Kekkonen FC Lahdesta lainasopimuksen turvin.

Lisäksi pari jyväskyläläiselle futisyleisölle varsin tuttua nimeä kotkalaisten riveistä löytyy. Aiemmin JJK-paidassa nimittäin ovat pelanneet FC KTP:n nykyinen ykkösmaalivahti Jiri Koski sekä hyökkääjä Aleksis Lehtonen.


Kun JJK viimeksi isännöi FC KTP:tä, pääsi Harjun yleisö iloitsemaan 3-0 voitosta. Tässä ottelun avausmaalia taituroi Mikko Manninen.

JJK pääsee lähtemään huomiseen kotiotteluunsa ilman pelikieltoja. Poissaoloja etenkin puolustuspään osalta viime kierroksilla on riittänyt. FF Jaro -ottelusta sivussa olivat muun muassa laitapakit Samu Suoraniemi ja Honar Abdi. Toppari Väinö Vehkonen on onneksi toipunut pelikuntoon ja hänet nähtiinkin vaihtomiesten joukossa jo Pietarsaaren reissulla. Puolustuksen rivejä laajentamaanhan ennen Pietarsaaren reissua JJK pestasi kettuperheelle tutun kasvon, Joona Itkosen.

Mielenkiintoista on nähdä, millaisella ryhmityksellä päävalmentajat Mikko Manninen ja Janne Korhonen otteluun kettupaidat lähettävät.

-KTP on vaarallinen vastahyökkäysjoukkue, vaikka heillä on tuloksellisesti viime aikoina mennyt heikosti. Pahkasalo hyökkäyspäässä on todella kova ja myös brasilialainen Jean Da Silva on pallollisesti etevä ja hyvä luomaan paikkoja tilaa saadessaan, Korhonen pohtii.

-Meillä on kuitenkin hakusessa EIF-kotiottelun tapainen suoritus, etenkin asenteen puolesta. Uskon, että sillä tavalla pelaamalla kotivoitto napsahtaisi, Korhonen luottaa.

Tervetuloa Harjulle! Nyt pelataan isoista asioista. Eiköhän kannusteta nuori kettulauma putoamisviivan paremmalle puolelle, toivottavasti pysyvästi. Opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi matsiin puoleen hintaan eli 4 eurolla, otteluisäntänä Jyväskylän Ammattikorkeakoulu!