Nippu tärkeitä jatkosopimuksia tehty

26.08.2015

jarvinen-vielma-itkonen-20150825

JJK-kasvatit Iiro Järvinen, Severi Vielma ja Joona Itkonen nähdään Kettupaidassa jatkossakin! Myös fysiikkavalmentaja Antti Luhta laittaa kettuja kuntoon kaksi seuraavaakin kautta.

Järvisen viime kausi meni sitkeän loukkaantumisen takia pipariksi, mutta tällä kaudella nuorukainen on ottanut vahvoilla esityksillään paikkansa JJK:n keskikentältä. Järvisen sopimus on mallia 1+1, eli ensi vuoden lisäksi optio on myös kaudesta 2017.

Vuonna 1994 syntyneellä Itkosella taas oli sopimuksessaan ensi kautta koskeva optio, jonka molemmat osapuolet halusivat käyttää. Vuotta nuorempi Vielma taas laittoi nimensä kahden vuoden jatkosopimukseen ja luutii näin Kettupaitojen takalinjoilla kauteen 2017 asti.

Itkonen ja Vielma tulivat kettukannattajille tutuksi  A-nuorten vahvana toppariparina mitalivuosina. Ykkösessä Itkonen on kuitenkin ottanut nyt paikkansa avauksessa vasemman laitapuolustajan tontilta.

Vielma toi itsensä kettukannattaien tietoisuuteen viimeistään kauden 2013 lopulla esittämällä vahvoja otteita Veikkausliigassa. Vielä B-nuorissa laitapakkina pelannut Vielma istutettiin A-junnuissa keskuspuolustukseen, jossa tämä on siitä asti viihtynyt. Lopullista läpimurtoa edustukseen ovat kuitenkin hidastaneet loukkaantumiset ja puolustaja onkin joutunut viettämään enemmän aikaa sairastuvalla kuin pelaavassa kokoonpanossa. Nyt toppari on kuitenkin kunnosssa ja on aloittanut kaksi viimeisintä ottelua avauskokoonpanossa.

Kolmikon myötä JJK:n tulevankin kauden joukkueen runko alkaa hahmottua, kun ennestään ensi kauden kattavat sopimukset olivat Tommi Karilla, Antto Tapanisella, Niko Markkulalla ja Jasin Abahassinella. Myös valmentaja Juha Pasojalla on sopimus kaudesta 2016, joten valmennuskaksikko pysyy samana.

Oman kylän poikiin luotetaan jatkossakin

Toimitusjohtaja Janne Mönkkönen on tyytyväinen ensimmäisiin jatkosopimuksiin.

– Kaikki kolme ovat erittäin lupaavia, nuoria pelaajia ja on hienoa, että he haluavat jatkaa meillä. Oman kylän pojat- teemaan JJK:ssa luotetaan jatkossakin.

– Myös Luhdan jatko on tärkeä, hän on tehnyt hyvää työtä fysiikkavalmennuksen parissa. ”Luden” hommiin kuuluu jatkossakin sekä edustuksen että vanhimpien juniori-ikäluokkien valmennus ja sopimuksessa on optio myös kaudesta 2018.

27082015-jjk-mp-ottelumainos-www(1)