MYPA-JJK: Kausi pakettiin Myllykoskella

26.10.2013

JJK - Joukkue valmiina taistelemaan

Viitisen vuotta sitten alkanut JJK:n ensimmäinen etappi Veikkausliigassa päättyy, kun kausi 2013 paketoidaan Kettupaitojen osalta Saviniemen stadionilla MYPA:n vieraana. Hengästyttävän viisivuotisen aikana on ehditty kokea paljon unohtumattomia hetkiä aina mitalijuhlista ja europeleistä asti – kuluva kausi on kuitenkin ollut pettymystentäyteinen ja nyt edessä häämöttääkin uusi alku Ykkösessä monilla tavoin puhtaalta pöydältä. Sitä ennen edessä on vielä vuoden 2013 viimeinen puristus pelikentillä!

 

Toistaiseksi viimeiseen liigakoitokseensa Kettulauma lähtee siipirikkoisena – syksyn mittaan pitkä liuta runkomiehiä on joutunut sairastuvalle lähinnä erilaisten jalkavaivojen takia. Myllykosken bunkkeria valtaamaan lähtee osapuilleen HJK-kotiottelussa mukana ollut miehistö – tosin Anssi Virén on viimeisestä ottelusta sivussa korttitilin täyttymisen takia.

 

Poissaolot avaavat ovia nuorille lupauksille, jotka ovatkin saaneet syksyn mittaan runsaasti kokemusta liigavauhdista. Jälleen mukana onkin useita pelaajia SM-hopealle yltäneestä A-nuorten joukkueesta. Ensi kautta silmällä pitäen joukkue tulee uudistumaan ja nuortumaan merkittävästi, joten nuorten pelaajien saamat minuutit ovat varsin tärkeitä jo tulevaakin ajatellen.

 

JJK:n sarjasijoitus on selvillä, mutta pitkään pronssitaistossakin ollut vastustaja MYPA hakee paikkaansa mitalikolmikon takana kisaillen paremmuudesta FC Lahden ja IFK Mariehamnin kanssa. Kettupaitojen edellisestä voitosta on vierähtänyt jo melkoinen tovi, mutta Saviniemestä muistot ovat mukavia – kauden ainoa vierasvoitto tuli kesähelteellä juuri MYPA:a vastaan. Ottelun ainoan maalin tekijänä oli elokuussa Arabiemiraatteihin siirtynyt Babatunde Wusu. Sittemmin maalintehtailuvastuun on ottanutAntto Hilska, joka on viidellä maalillaan Kettupaitojen paras maalintekijä.

 

Vaihtuvuus kettuleirissä tulee olemaan ensi kautta ajatellen suurta ja osa pelaajista asteleekin kettunutussa kentälle nyt viimeisen kerran. Jo pitkälle neljättäsataa liigaottelua urallaan tahkonnut Mikko Innanen myöntää viimeisen JJK-ottelunsa alla, että kausi on ollut varsin raskas kokeneemmallekin konkarille.

 

– Kyllä siinä varmasti monelta pääsee helpotuksen huokaus, kun tuomarin pilli soi viimeistä kertaa ja tämä kausi on purkissa – onhan tämä ollut raskasta jokaiselle, melkoinen Via Dolorosa. Henki joukkueessa on pysynyt kaikesta huolimatta kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvänä kaiken aikaa.

 

– Raskas kausi alkaa olla takana, mutta vielä viimeinenkin peli on hoidettava kunnialla. Vaikkei panosta olekaan, on jokaisen kentällä pystyttävä hoitamaan oma ruutunsa loppuun asti. Sitten voi vetää hieman henkeä.

 

Pelillistä panosta JJK:lla ei enää ole – mutta tuskien taival halutaan päättää positiivisesti.

 

– Ei meillä niitä pisteitä niin paljon ole, että joutuisi ylimääräisiä linja-auton ikkunasta pois heittelemään. Tietenkin kausi olisi hienoa lopettaa voittoon, sitä lähdetään hakemaan, Inna päättää.

 

 

Veikkausliigan päättävä 33. kierros: MYPA – JJK, lauantaina 26.10. kello 14, Saviniemen stadion, Anjalankoski