Miehemme kisoissa: MM-reportaasia Kapkaupungista

JJK:ssa osa-aikaisissa myyntitehtävissä toimivat Asko Parkkasaari ja Veli-Mikko Palovaara matkustavat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kohti Etelä-Afrikkaa, Kapkaupunkia ja jalkapallon MM-turnausta. Miehet raportoivat kymmenpäiväiseltä reissultaan myös JJK:n internet-sivuille.

– Kirjoitamme paikan päältä kisojen taustoihin liittyviä ilmiöitä, joihin törmäämme ja joiden arvelemme kiinnostavan JJK:n kannattajia. Parin päivän välein olisi tarkoitus kuulumisia kertoa, Palovaara sanoo.

Matka on osa kansainvälistä tutkimusprojektia, johon Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoiminta ja palvelut -yksikön urheiluliiketoiminnan kärjen opiskelijat on kutsuttu. Opiskelijaryhmien tehtävänä on tehdä kenttätutkimusta FIFA:n sekä kisaisäntien organisoiman vaikuttavuustutkimuksen osana.

JAMK:n opiskelijaryhmä raportoi kokemuksistaan myös YLE:n tv-lähetyksiin ja omaan blogiinsa.

– Tarkoitus on tuoda JJK:n sivujen lukijoille jotain sellaista sisältöä, mitä ei käytetä muissa medioissa. Kisojen alkaessa voisi vaikka verrata Harjun ja Kapkaupungin Green Point Stadiumin tunnelmaa, Palovaara naurahtaa.

Kaksikko pääsee seuraamaan paikan päälle avauspäivän ottelua Uruguay-Ranska. Lisäksi matkaohjelmaan mahtuu tutkimuksen teon lisäksi  toinen live-peli. Kotiinpaluu koittaa perjantaina 18. kesäkuuta.

 

JAMK:n opiskelijaryhmän blogi Pallon laidalla: http://sa2010.ajatukseni.net

asko ja velu