20150203_131247

JJK saa lisävahvistuksia seuraavan kahden vuoden ajaksi myös toimiston puolelle, kun Niko Markkula ja Jasin Abahassine suorittavat merkonomiopintojaan oppisopimuksella.

Jyväskylän oppisopimuskeskus mahdollistaa opintojen suorittamisen hyvin erilaisilla työpaikoilla – vaikkapa jalkapalloseurassa pelaamisen ohella. Markkulan ja Abahassinen toimenkuvaan kuuluukin jatkossa pelikentällä puurtamisen lisäksi laaja kirjo erilaisia myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun tehtäviä niin toimistolla kuin ihmisten parissa.

Kaksikon työpaikkaohjaajana toimii JJK:n toimitusjohtaja Janne Mönkkönen, jonka mukaan kuvio on erittäin sopiva molemmille osapuolille. Liiketalouden perustutkinto valmistaa opiskelijaa monipuolisesti erilaisiin talouden alan tehtäviin – ja niitä JJK:ssa riittää.

– Tässä organisaatiossa on tilausta myyntityölle ja lisätyövoimalle toimistolla. Samalla jätkät saavat työkokemusta ja opiskelevat itselleen ammatin. Pelaajien on kuitenkin hyvä jo peliuran aikana ajatella myös aikaa uran jälkeen, ja meillä niin tekevät kaikki.

– Ja kukapa olisi parempi myymään tuotetta nimeltä JJK kuin JJK:n omat pelaajat?

markkula-abahassine-oppisopimus-030215

Oppisopimuskoulutuksessa lähdettiin liikkeelle perusteista: lähtötason kartoituksesta.

– Ensimmäiseksi selvitettiin opiskelijoiden lähtötaso, jota nyt sitten lähdetään kehittämään. Tässä on pari vuotta aikaa opiskella ja tehdä töitä sen halutun kehityksen eteen. Oppiminen lähtee opiskelijasta itsestään ja omatoimisuudesta on paljon kiinni. Myös ajankäytön hallinta on kova haaste: sekä pelaaminen että työnteko ottavat oman aikansa, eikä vapaa-aikaa varmasti paljoa jää. Tsemppiä vaan kovasti molemmille herroille!

Merkonomiopiskelijakaksikon työtehtävät JJK:ssa tulevat olemaan hyvin monipuolisia ja ovatkin jo hyvässä vauhdissa.

– Me saamme uuden taloushallintojärjestelmän, jonka käyttöön myös Marsu ja Jaska koulutetaan. Luonnollisesti he tekevät myös esimerkiksi kausikorttimyyntiä puhelimitse – siinä tulee tutuksi koko prosessi myynnistä laskutukseen. Maanläheisempänä – mutta tärkeänä – tehtävänä sitten laitamainosten inventointi, Mönkkönen luettelee.

Kaksikko on tyytyväinen, että opintoja voi suorittaa myös käytännönläheisesti.

– Onhan tämä nyt paljon parempi vaihtoehto kuin istua päivät pitkän koulussa! Itse tekemällä oppii kuitenkin paljon paremmin kuin vain luentoja kuuntelemalla.