Maalijuhlat Vehkalammella FC Vaajakosken kanssa

18.04.2014

jjk-2014-benno-hanslian_1

Kettuleiri vetäytyy muutaman päivän pääsiäislomalle kahden ottelun rupeaman jälkeen. Keskiviikkona TPS taipui Suomen Cupin merkeissä ja torstaina edustuksen pelaajista ja junioreista kootut Villiketut kohtasivat paikallisvastus FC Vaajakosken. Maali-iloittelu päättyi Kettupaitojen 6-2-voittoon.

Vauhtia ja tapahtumia ottelussa riitti, mutta ensimmäisellä puoliajalla maaleja nähtiin kuitenkin vain yksi, kun Benno Hanslian kavensi laidaltaan keskelle ja sivalsi kettupaidat 1-0-taukojohtoon. FCV:llä oli vielä paikka kuitata ottelu tasoihin, mutta ylähirttä lähemmäs maalintekoa eivät vieraat vielä päässeet.

Toisella jaksolla maaleja ladottiinkin tiuhaan tahtiin. Tauolla sisuuntunut FCV aloitti maalintehtailun, eikä asialla ollut yllättävä taho: ensin Tomi Karlstedt alusti ja Peetu Lintinen viimeisteli ja hetken kuluttua roolit vaihtuivat ja näin FCV oli noussut rinnalle ja ohi.

Kettulauman vastaiskua ei tarvinnut kauaa odotella. 2-2-tasoitus syntyi, kun maalintekoaikeissa vaajakoskelaisten rangaistusalueelle luovinut Jarkko Kosunen kaadettiin ja pallo vietiin pilkulle – jolta Antti Maltsin pussitti sen varmasti.

Siitä alkoikin Kettupaitojen maalijuhla – seuraavasta osumasta vastasi Toni Järvinen ja sitten Jasin Abahassine takoi parin minuutin sisään kaksi osumaa. Loppulukemat 6-2 viimeisteli Hanslian – ja tällä kertaa Abahassine kunnostautui maalin syöttäjänä.

Villikettulaumaa luotsannut Jukka Västinen piti näkemästään.

– Todella vahva peli meiltä – jätkät pelasivat varsin mallikkaasti. Hyvin tyytyväinen voi olla!, Västinen myhäili ottelun jälkeen.

Nyt edessä on ansaittu rauhoittuminen pääsiäisen viettoon – ensi viikolla jälleen alkaa tiukka keskittyminen lähestyvään Ykkösen kauden alkuun!