Cup-arpa vie Ketut Maarianhaminaan

17.04.2014

Näkymä kesän 2013 JJK-IFK Mariehamn -ottelusta Harjulla

JJK:n hienot otteet Suomen Cupissa ovat saatelleet rakkaan kettulaumamme jo kahdeksan parhaan joukkoon. Tänään kiirastorstaina tehty arvonta saattelee JJK:n kohti Ahvenanmaata.

Arpaonni ei tällä kertaa suonut JJK:lle kotiottelua, joten luvassa on pitkähkö vierasreissu kohti Maarianhaminaa. Kotijoukkue, Veikkausliigassa pelaava IFK Mariehamn klaarasi oman tiensä puolivälieriin voittamalla keskiviikkona pelatussa ottelussa FC Hämeenlinnan lukemin 2-4.

Puolivälierien yhteinen pelipäivä osuu vappuaattoon 30.4. Tämä tietänee samalla Ykkösen avausottelun aikaistumista, sillä alunperin maanantaille 28.4. merkattu vierasottelu Valkeakoskella siirtynee näin jo lauantaille 26.4. JJK:n kotiavaukseen keskiviikkona 7.5. Suomen Cupin jatkopaikka ei kuitenkaan vaikuta.

Tiedotamme aikatauluista tarkemmin heti kun mahdollista.