Loutelamio Blackbirdista Kettupaitaan

03.09.2015

seti-loutelamio-2015

JJK saa riveihinsä lisää vauhtia ja taitoa, kun Settyslas Loutelamio liittyy loppukaudeksi JJK:hon.

Vuonna 1994 syntynyt ”Seti” on jyväskyläläiselle jalkapalloväelle varsin tuttu Blackbirdin ja FC Vaajakosken paidasta. Nuori laituri on ihastuttanut taidoillaan paikallista futiskansaa jo vuosia ja kiinnittänyt myös Juha Pasojan huomion.

– Seti on erittäin potentiaalinen pelaaja ja vakuuttanut Kolmosen peleissä niin FCV:n kuin Böördinkin paidassa. Nyt onkin mielenkiintoista päästä katsomaan, miten hän pärjää Ykkösessä.

Sysäyksenä sopimuksen syntymiseen oli aiemmin kuluvalla kaudella käyty paikallisottelu Blackbirdin ja JJK:n reservijoukkue Villikettuja välillä. Loutelamio onkin tehnyt kuluvalla kaudella Kolmosessa hurjat tehot: 14 ottelussa on syntynyt peräti 11 maalia, joista kaksi on tullut Villikettujen verkkoon.

– Seti pelasi todella vahvasti Villikettuja vastaan. Hän kävi sitten muutaman kerran treenaamassa meidän kanssamme ja myös työntekoasenne treenikentällä oli kohdallaan.

seti-loutelamio-2015-3– Setin tapa pelata sopii hyvin meidän pelityyliimme ja samoin keskustelut niin Setin kuin muiden häntä tuntevien kanssa ovat vaikuttaneet siltä, että hän sopii jätkien sekaan muutenkin.

Sopimuksessa on optio myös kaudesta 2016.

– Ennen kaikkea tässä ajatellaan jo tulevaa ja onkin hyvä, että saatiin Seti mukaan jo nyt loppukaudeksi, niin hänellä on aikaa näyttää kyntensä ensi vuotta ajatellen.

– Mutta eihän sitä tiedä, vaikka hän räjäyttää pankin jo tällä kaudella kentälle päästyään – monet hyvät pelaajat kasvavat kentällä sitä mukaa kuin pelit kovenevat. Potentiaalia on joka tapauksessa todella paljon.

Loutelamio itse toteaa, että mukaan Kettulaumaan oli helppo hypätä kesken kaudenkin.

– Vähän on nyt pää pyörällä, mutta hienoa tulla mukaan ja päästä ylöspäin Kolmosesta. Tempo nousee varmasti niin treenikentällä kuin peleissäkin.

– Tunnen niin monta jätkää tästä joukkueesta ja joidenkin kanssa ollaan pelattukin yhdessä Böördissä, että mukaan oli tosi helppo tulla.

Tällä hetkellä Loutelamio potee lievää jalkavaivaa, mutta peli-into on luonnollisesti kova.

– Eniten tässä nyt tietenkin odottaa, että pääsee taas täysipainoisesti treenaamaan ja toivottavasti mahdollisimman pian myös pelaamaan!

Tervetuloa Kettuleiriin!

15092015-jjk-eif-ottelumainos-hilska