2016-06-12_0001

KTP saapuu Harjulle kesäkuun toisessa iltapäiväottelussa.

Ensimmäinen kolmannes kaudesta on takana ja joukkueet kohtasivat avauskierroksella Kotkassa. Tuolloin Valeri Minkenen vei KTP:n johtoon avausjaksolla ja Samu Suoraniemi tasoitti toisella puoliajalla, niinpä pisteet tasattiin 1-1-tuloksella.

JJK aloittikin kautensa vahvasti ja pelasi ensimmäiset seitsemän peliä tappiotta. Viimeisimmät kolme ottelua ovat kuitenkin olleet vaikeita ja tuloksena on ollut kolme tappiota – viimeisin viime sunnuntaina, kun AC Oulu vie pisteet Harjulta mukanaan pohjoiseen. Kettupaidat ovatkin kuluneen viikon aikana keskittyneet ennen kaikkea puolustuspelaamisen saamiseen takaisin kuosiin.

– Ollaan palattu treenikentällä aikalailla perusasioiden pariin ja käyty läpi etenkin puolustussuuntaan pelaamista, pyritty sitä kautta rakentamaan joukkuepuolustusta jälleen sille tasolle, mitä alkukaudesta jo nähtiin. Oma tekeminen on nyt saatava paremmaksi mitä viime viikolla nähtiin, toteaa Juha Pasoja.

– Tiistaina käytiin vielä läpi sunnuntain peliä ja loppuviikolla keskittyminen oli sitten täysin KTP-ottelussa. Pojista huomasi, että vaikea viime viikko on jätetty taakse.

KTP:n edellisestä voitosta on ehtinyt vierähtää aikaa, sillä se on tullut 20.5. Turussa varsin maalirikkaalla 2-5-tuloksella. Sarja on kuitenkin tunnetun tasainen: piikkipaikalla oleva KPV ja perää pitävä FC Jazz ovat muutaman pisteen marginaalilla erossa muista, mutta jäljellejäävät kahdeksan ovat kolmen pisteen sisällä toisistaan. Edessä onkin kaikin mittarein ennakoituna tasainen ottelu.

– Tuskin tulee suurempia yllätyksiä kotkalaisten puolesta vastaan, nyt kun ollaan jo kertaalleen kohdattukin.

– Sairastuvan tilannekin näyttää aina vaan paemmalle, joten eiköhän saada hyvä peli ja tulos aikaan!

Kuluvalla viikolla Kettulauma myös kasvoi yhdellä jäsenellä: jo aiemmin harjoitusvahvuudessa ollut Gael Etock liittyi joukkueeseen loppukauden kestävällä sopimuksella ja on nyt siis ensimmäistä kertaa virallisesti mukana.

– Gael on mielenkiintoinen kaveri ja ansioluettelohan on aika lailla vertaansa vailla meidän ympyröissä, Pasoja toteaa FC Barcelonan kuuluisan juniorikoulun läpikäyneestä kamerunilaisesta.

– Treenikentällä on jo nähty, että selvästi taidokas pelimies on kyseessä.

jjk-wwwbanneri-jjkfcktp-1000x371