Lauantaina Suomen cupin lohkovaiheen viimeinen kotiottelu

14.02.2017

suomencup-jjkilves-ottelumainos-www

Suomen cup jatkuu JJK:n osalta viimeisellä lohkovaiheen kotiottelulla.

Suomen cupin lohkovaihe lähestyy loppuaan. JJK:lla jäljellä vielä on kaksi kovaa ottelua toisia Veikkausliiga-joukkueita vastaan: tulevana lauantaina Kettupaidat isännöivät kaikki kolme otteluaan tähän mennessä voittanutta Ilvestä, maaliskuun alussa taas JJK matkaa toistaiseksi voitoitta olevan FC Lahden vieraaksi.

Lauantain kotiottelu alkaa MP-pelin tavoin klo 13:30 ja myös lippujen hinnat ovat samat: kausikorttilaisille 3 euroa, muille 5 euroa.

Vehkahallissa nähdään lauantaina Kettupaitoja jälleen kahden ottelun verran: edustusjoukkueen lisäksi klo 18 alkaen B-nuoret saavat harjoitusottelussa vastaansa Pallo-Iiro Raumalta. Villiketut ja A-nuoret pelaavat tällä kertaa vieraskentällä: Villiketut lauantaina Mikkelissä SavU:n vieraana (harjoitusottelu), A-nuoret taas sunnuntaina Tampereella TPVn vieraana (SM-karsinta).

Kettukannattajille alennus JPS:n kotipeliin

Viikonloppua ja Kettupaitojen pelejä odotellessa voi käydä kannustamassa JPS:aa Viitaniemessä! JPS taistelee pääsystä Bandyliigan mitalipeleihin keskiviikkona 15.2 klo 19 alkavassa ottelussa, jossa vastassa on WP-35 Varkaudesta.

JPS kutsuu JJK-kannattajat mukaan kannustamaan –  JJK-kausikortilla tai JJK-kaulahuivilla pääsylipun saa 5 eurolla!

KausikorttI2017_banneri_2001_final