Lauantaina Liigacupin puolivälierä HJK-JJK!

08.03.2013

JJK raivasi tiensä Liigacupin jatkopeleihin voittamalla keskiviikkona aseettoman Interin selkein 3-0-lukemin. Matka jatkuu lauantaina Helsinkiin ja Talin halliin, jossa vastaan asettuu kello 14:30 alkavassa puolivälieräottelussa hallitseva mestari HJK. Helsinkiläiset ovat vahvistuneet jälleen entisestään kovilla uusilla nimillä – kuten Teemu Tainio ja Mikael Forssell – joten tiedossa on kova vastus.

 

HJK on ollut tähän asti Liigacupissa erittäin vahva – ainoa pistemenetys on tullut MYPA:a vastaan, kun Pekka Sihvola upotti maalillaan helsinkiläiset. Tuo onkin ainoa HJK:n Liigacupissa päästämä maali – toistaiseksi!

 

Myös tiukasti puolustava ja aktiivisesti prässäävä JJK on ollut todella vaikea voitettava, sillä vuoden ainoat tappiot ovat tulleet niukkaakin niukemmalla 0-1-tuloksella TPS:aa vastaan. Keskiviikkona haastavissa kevätolosuhteissa Inter kaatui lopulta melko vaivattomasti vakuuttavalla esityksellä. Tuulen tuiverruksessa JJK:n alkukauden ehdoton tehomies Eero Markkanen onnistui jälleen kerran maalinteossa ja kaksi muuta maalia iski Patrick Poutiainen, joka kruunasi näin hyvät otteensa.

 

 

Jatkopaikkaa lähdetään hakemaan – tietenkin!”

 

JJK:hon täksi kaudeksi siirtynyt keskikenttäpelaaja Santeri Ahola kohtaa nyt entisen seuransa, jota ehti edustaa useamman kauden ajan ennen vuoden visiittiään FC Hongassa.

 

– Tuttuja jätkiä on paljon vastassa! Tosi hienoa päästä pelaamaan Klubia vastaan, toteaa Santtu.

 

Tammikuussa Kettupaitaan liittynyt Ahola on viihtynyt hyvin uudessa seurassaan.

 

– Tosi hyvältä tuntuu! Meillä on hyvä jengi kasassa. Kyllä me hyvänä päivänä voitamme kenet tahansa, toteaa Ahola.

 

– Lauantaina pyritään jatkamaan sitä yhtenäistä peliämme, mitä on treenattu – ja sitä kautta lähdemme hakemaan voittoa.

 

Debyyttiliigamaalinsa ja koko vuoden 2012 Veikkausliigan viimeisen maalin juuri HJK:n verkkoon lokakuussa iskenyt JJK:n oma kasvatti Topi Järvinen on samoilla linjoilla.

 

– Varmasti on tiukkaa vääntöä luvassa. Klubilla on nyt kova nippu, paljon kovia paluumuuttajia, kuten Forssell – mielenkiinnolla tässä odotetaan tasonmittausta heitä vastaan.

 

– Liigacupissa halutaan päästä mahdollisimman pitkälle ihan siksikin, että se tuo paremmat asetelma Suomen cupissa. Cup on meille kuitenkin jälleen yksi iso tavoite.

 

Kuten kuuluukin, JJK lähteekin ehdottomasti hakemaan Helsingistä jatkopaikkaa – vaikka vastus onkin kova, toteavat nuoret miehet yhdestä suusta.

 

– Ehdottomasti voittoa ja jatkopaikkaa mennään hakemaan, ei sinne häviämään lähdetä!

 

 

 

Liigacupin puolivälierä HJK – JJK, lauantaina 9.3.2013 kello 14:30, Talin halli, Helsinki

 

 

 

jjk-hjk_271012_topijn_maalijuhlat

    Yksi kauden 2012 ikimuistoisista hetkistä – Topin maalijuhlat päätöskierroksella