Lauantaina kettujen vieraaksi MP

23.04.2021

JJK isännöi MP:tä Ykkösessä Harjulla viimeksi 2015

JJK isännöi lauantaina Ykkösen kauteen valmistautuvaa MP:tä. Joukkueet kohtasivat jo kertaalleen tänä keväänä Mikkelissä, jolloin kotijoukkue oli vahvempi 3-0-lukemin. Nyt on aika Juha Pasojan luotsaamien sinipaitojen saapua vastavierailulle.

Perinteikäs MP saavutti sarjanousun neljän vuoden tauon jälkeen Ykköseen suvereenilla tavalla kauden 2019 päätteeksi. Sarjaporrasta ylemmäs noustessa joukkueen peräsimeen pestattiin JJK:ssa kahdeksan kauden ajan 2010-2017 sekä pelaajan että valmentajan roolissa toiminut ja suorastaan seuralegendan asemaan noussut Juha ”Paso” Pasoja. Viime kaudella MP saavutti Ykkösessä lopulta keskikastin 7. sijan. Joukkueen parhaimpana maalintekijänä kunnostautui viisi osumaa iskenyt Antti-Ville Räisänen, joka jatkaa sinisten rivissä myös tällä kaudella. Myös JJK-kasvatti, keskikenttäpelaaja Aatu Manninen on löytänyt Mikkelissä pelatessaan maalijyvän ja on tykittänyt useammankin maalin kevään peleissä. Manninen viimeisteli kaksi osumaa myös edellisessä kohtaamisessa kasvattajaseuransa verkkoihin. Vierasjoukkueen miehistöstä löytyy myös muita tuttuja, kuten viime kaudella JJK:ssa lainalla pelannut Eero Ylönen sekä mikkeliläisten tämän kauden hankinta, ex-kettupaita Arjan Goljahanpoor.

MP on pelannut tuloksellisesti vahvan preseasonin, jonka aikana se on voittanut mm. Ykkösen nousijaseuran JIPPO:n kahdesti, ensin Suomen Cupissa 5-0 ja myöhemmin harjoitusottelussa lukemin 2-0. Lisäksi harjoitusotteluissa on kaatunut JJK:n ohella mm. KuFu98 (4-1) ja FCV (1-0). Mikkeliläisten oma maali on pysynyt lähes koskemattomana, joten tehottomuuden kanssa viime peleissä tuskaillut kettulauma on lauantaina kovan haasteen edessä.

Mikko Manninen tuulettaa MP:n verkkoon iskemäänsä osumaa Harjulla

JJK:lla on puolestaan takanaan tuloksellisesti heikohko harjoituskausi, sillä pelatusta kuudesta ottelusta saldona on 3-0-voitto (MiPK), 1-1-tasapeli (FCV) sekä tappiot MP:lle, Reippaalle, OTP:lle ja viimeisimpänä PEPO:lle. Maalisuhde pelatuista treenimatseista on 5-10, joten on helppo sanoa, että omiin on päästetty liikaa osumia samalla kuin vaarallisille maalipaikoille pääsy on ollut vaikeaa. Viimeisessä kahdessa ottelussa on ollut nähtävissä kuitenkin tulostaulun lukemista huolimatta kehitystä ja etenkin edellisviikon PEPO-ottelussa pallo pyöri välillä oikein mallikkaasti ja maalipaikoille päästiin jo useaan otteeseen, vaikka osumat saivatkin vielä odottaa itseään. Kettupaidat ovat myös kärsineet useiden avainpelaajien poissaoloista, mikä on johtanut siihen, että kokoonpanossa on nähty vaihtuvuutta ottelusta toiseen. Sairastuvalta kuuluu kuitenkin toiveikkaita uutisia sen suhteen, että useampikin pelaaja saattaa tehdä kauden alkukierroksiin mennessä paluuta pelikentille.

JJK:n ja MP:n välinen kamppailu käydään lauantaina suljetuin ovin Viitaniemen ”montussa”. Jyväskylän kaupungin omistamissa liikuntatiloissa ja ulkotiloissa järjestettävissä ottelu- ja kisatapahtumissa yleisön osallistuminen on tämän hetkisten linjausten mukaan kielletty kokonaan. JJK vetoaa katsojiin, että koronarajoituksia kunnioitetaan eikä paikan päälle saavuta.

JJK:n Kakkosen kotiottelut tullaan striimaamaan viime kauden tapaan ilmaisina, Tapio ”Tapsa” Suomisen selostamina lähetyksinä, mutta lauantain harjoitusottelusta ei valitettavasti ole vielä saatavilla lähetystä. JJK:n Twitter seuraa ottelun kulkua tuttuun tapaan täällä.

Harjoitusottelu: JJK – MP || 24.4.21 –  klo 12 || Viitaniemi, Jyväskylä

Kakkosen kauden käynnistyminen

Palloliitto on päivittänyt tällä viikolla koronaan liittyviä ohjeistuksiaan sekä kertonut suunnitelmiaan sarjojen käynnistämisten suhteen. Tiedotteen mukaan Veikkausliiga, Kansallinen Liiga sekä Naisten ja Miesten Ykkönen käynnistyvät aiemmin julkaistujen ohjelmien mukaisesti. Naisten ja Miesten Kakkonen käynnistyvät kesäkuun alussa. C-lohko voi kuitenkin mahdollisesti käynnistyä jo aiemmin, mikäli alueen rajoitukset ovat löyhemmät. Lue koko tiedote osoitteessa palloliitto.fi

JJK:n kausi on määrä käynnistyä aiemmin tiedotetun mukaisesti sunnuntaina 9.5.21 kotiottelulla Kemi City FC:tä vastaan. Mikäli otteluohjelmaan tulee muutoksia, tiedotamme niistä erikseen.

Harjurokki - klikkaa tästä