Lauantaina edessä kauden viimeinen pelireissu

15.10.2022
Kuva: Robin Saastamoinen on osunut tällä kaudella kahdesti OLS:n verkkoon

Kettubussin nokka käännetään lauantaiaamuna jälleen kohti pohjoista, kun JJK pelaa jo kauden neljännen ottelunsa Oulussa. Jatkosarjan toista ottelua isännöi sarjanelonen OLS.

Sarjavoittonsa viime kierroksella varmistaneen JJK:n kautta on jäljellä kahden ottelun verran. Lauantaina reissataan Ouluun ja viikon päästä paketoidaan kausi kotikentällä Harjulla, kun vieraaksi saapuu VIFK.

OLS on yksi sarjan kolmesta oululaisjoukkueesta ja vaikka sillä ei olekaan loppukauden osalta enää virallista panosta, haluaa se varmasti vielä ohittaa kolme pistettä edellänsä olevan toisen oululaisseuran Herculeksen ja viedä kaupungin sisäisen herruuden Kakkosessa. Joukkueilla on viimeisellä kierroksella edessään vielä keskinäinen ottelu, joten kaikki on 3.-4. sijojen osalta vielä auki.

Lauantain ottelu poikkeaa siinä mielessä edellisistä Oulun reissuista, että edelliset kolme peliä on pelattu Castrénin tekonurmella, mutta tällä kertaa kotijoukkue OLS halusi viedä kamppailun Heinäpään halliin Castrénin vaarallisen heikkoon kuntoon päässeen pelialustan vuoksi.

Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva palloiluseura OLS toimii AC Oulun farmiseurana ja koostuu pääosin nuorista, taitavista pelaajista. Oululaismiehistöä käskyttää varsin värikkäänä futispersoonana tunnettu Rauno ”Rane” Ojanen.

Vahvan alkukauden pelanneen OLS:n tahti on hiipunut syksyn tullen, sillä se on onnistunut voittamaan elokuun jälkeen vain yhden pelin. Suurin osa pistemenetyksistä on kuitenkin tullut tasapeleistä tai niukoista tappioista, joten mistään sen dramaattisemmasta sukelluksesta ei ole ollut kyse. Maalinteossa on kunnostautunut parhaiten hyvässä tahdissa pitkin syksyä maaleja iskenyt Leevi Pekkala.

JJK lähtee otteluun siis sarjakärjessä seitsemän pisteen turvin, kun se varmisti viime lauantaina nousun kukistamalla Herculeksen kotikentällään lukemin 1-0. Ottelun ainokaisen osuman viimeisteli Manu Mannisen tarjoilusta Aleksis Lehtonen, jolle maali oli jo kauden 13. Vaikka Herculekselle avautuikin ottelun toisella jaksolla omat paikkansa tasoitukseen, kettupuolustus piti maalinsa kuitenkin jälleen koskemattomana 13. kertaa kuluvalla kaudella. Yli puolet 23 pelatusta pelistä ovat siis olleet nollapelejä.

JJK on ollut OLS:ia vahvempi joukkueiden välisissä mittelöissä voittaen molemmat kauden kahdesta aiemmasta kohtaamisesta. Kesäkuussa Castrénilla pelatussa ottelussa OLS karkasi ensin johtoon Kuutti Matilan maalilla, mutta Robin Saastamoinen ja Jimi Saarikko osuivat kumpikin kertaalleen tuoden ketut rinnalle ja ohi. Saastamoinen oli pahan teossa myös joukkueiden kohdatessa syyskuussa Harjulla iskien ottelun ainoan osuman.

Vaikka kettuleirissä päästiinkin juhlimaan sarjanousua viime lauantaina, ei joukkueen hanskat ole tippuneet vaan Oulun reissullekin lähdetään vain kolme pistettä mielessä.

– Meillä on ollut hyvää tekemistä koko viikko treeneissä ja lähdetään parhaalla mahdollisella joukkueella matkaan. Tottakai päästään nyt pelaamaan vähän vapautuneemmin ja paineetta, mutta ei se muuta meidän tekemistä. OLS:ia vastaan on aina kiva pelata, sillä vastassa on taitava ja hyvin valmennettu joukkue, joka pelaa vauhdikasta futista. Vaikka OLS:lla onkin ollut tulosten valossa vähän vaikea syksy, on se ollut monesti pienestä kiinni ja paremmalla onnella heidän sijoituksensa taulukossa voisi olla korkeammallakin. Meiltä vaaditaan siis taas nappisuoritus, että päästään kolmen pisteen kanssa kotimatkalle, päävalmentaja Toni Lehtinen arvioi.

Heinäpään hallissa pelattavaan OLS – JJK kamppailuun ei tämän hetken tietojen mukaan ole saatavilla striimiä, joten teksti-tv seurannalla mennään. Palloliiton virallinen tulospalvelu löytyy klikkaamalla tästä.

OLS – JJK || la 15.10.22 klo 15 || Heinäpään palloiluhalli, Oulu