KuPS-JJK: Sairastuvan tungos alkaa hellittää

15.05.2010
KuPS-JJK: Sairastuvan tungos alkaa hellittää
MikkoHyyrynen

JJK:n sairastuvalla alkoi olla otteluruuhkan viime vaiheissa tungosta, mutta reilun viikon pelitauko on tuonut tilanteeseen kaivattua helpotusta.

Tuomas Latikka ja koko alkukauden sivussa ollut kapteeni Mikko Hyyrynen lähestyvät pelikuntoa. Miesten osallistuminen maanantaiseen KuPS-otteluun selviää lopullisesti viikonlopun harjoituksissa.

– Katsotaan tilanne vielä sunnuntaina, mutta tilanne näyttää heidän osaltaan positiiviselta, JJK:n valmentaja Jori Särkkä sanoo.

Myös pelikieltonsa Myllykoskella kärsinyt Zakaria Abahassine palaa pelaavaan kokoonpanoon maanantaina.

– Sillä, että pelaajia tulee takaisin sairastuvalta, on luonnollisesti positiivinen vaikutus myös meidän treenitapahtumiin. Harjoittelu paranee, kun mukana on riittävästi pelaajia, Särkkä miettii.

Viikon tauko peleistä ja sen aikana pidetty muutaman päivän huili joukkueharjoituksista on tehnyt hyvää myös henkisellä puolella.

– Kyllä pelaajat ovat olleet pirteitä koko ajan, mutta tottakai pieni breikki tekee kaikille hyvää. Pelirytmin tasaantuminen osaltaan myös tasapainottaa tekemistä.

TuomasLatikka