Korhosen hankinta ei riskeeraa taloutta

21.07.2010
Korhosen hankinta ei riskeeraa taloutta

Toimitusjohtaja Joni Vesalainen tähdentää, ettei maalivahti Janne Korhosen siirto Jyväskylään tuota seuralle kohtuuttoman suurta taloudellista lisäpainetta.

– Taloudellisesti se ei ole kauhean raskas, pitää huomioida että Korhonen  pelaa kolmen kuukauden korvausta vastaan meillä 12 peliä. Lisäksi Haka tuli tilanteessa hyvin vastaan, he maksavat osan Mihaly Szerovayn palkasta niin kauan kuin hän on meillä kirjoilla.

Julkisuudessa jo varmana uutisoitu laituri Mikko Innasen siirto Hakasta Jyväskylään sen sijaan ei toteudu ainakaan toistaiseksi. Innanen kokee olevansa koko uransa edustamalleen Hakalle velkaa ja haluaa katsoa tilanteen Valkeakoskella loppuun saakka.

– Tällaista nykypäivänä harvinaista seurauskollisuutta pitää ilman muuta kunnioittaa. Innanen haluaa olla lojaali Hakalle. Siellä päässä hänen ratkaisuaan hieman ihmeteltiin, mutta on vielä mahdollista että tilanne elää. Ovet JJK:in ovat Innaselle jatkossakin auki, välit sekä seuraan että pelaajaan ovat hyvät, Vesalainen sanoo.

– Koko juttu lähti siitä, että seura halusi luopua pelaajasta eikä niin, että me oltaisiin häntä kosiskeltu.

Innasen jääminen Hakaan ei aiheuta JJK:n toimistolla ylimääräisiä kiireitä. Mahdollista vahvistusta kartoitetaan edelleen, mutta paniikkia asian suhteen ei ole. Seura luottaa nykyiseen joukkueeseensa.

– Touko Tumannon kausi on ohi, joten toki tässä yhä katsellaan, jos jostain löytyisi mitat täyttävä laitahyökkääjä. Mutta ei maailma siihen kaadu vaikkei tälle kaudelle enää pelaajia saataisikaan, nykyiselläkin joukkueella ollaan kerätty hyvin pisteitä. Ylivoimaisesti tärkeintä on, että saatiin Janne Korhonen takaisin Jyväskylään.

– Janne on sellainen johtajatyyppi, joka pystyy ohjaamaan puolustusta ja uskaltaa käyttää tarvittaessa kovaakin kieltä. Sellainen liideri JJK:n maalilta on puuttunut pitkään.

JJK