Korhonen: Suomen sisäiset siirrot nyt tehty

20.07.2010
Korhonen: Suomen sisäiset siirrot nyt tehty

JJK:n kanssa alkuviikosta 4,5-vuotisen sopimuksen allekirjoittanut maalivahti Janne Korhonen palaa kotimaisemiinsa Jyväskylään hyvissä tunnelmissa. Mies myöntää avoimesti, että pitkän sopimuksen taustalla on osaltaan ajatus uran pelaamisesta loppuun kotikaupungissa.

– Kyllä se toiveissa ainakin olisi. Tai sanotaan, että Suomessa tapahtuvat siirrot on nyt tehty. Jotta Jyväskylästä pois lähtisin, pitää tarjouksen olla jotain mahtavaa jostain muusta maasta. Sitä en sano, että ura loppuisi tuohon sopimuskauteen.

Korhosen henkilökohtaiset tavoitteet tulevaan ovat maltilliset.

– Tarkoitus on päästä nyt ensiksi joukkueeseen sisään. Mitäpä tässä muuten ihmeitä. JJK tietää kyllä mitä saa, yritän olla oma itseni enkä aio yrittää mitään ylimääräisiä ihmeitä. Joukkueen osalta taas mennään tietenkin ensiksi tämä kausi. JJK on hyvissä asemissa, pisteitä pitää saada että tilanne pysyy sellaisena jatkossakin.

Korhonen lähti Jyväskylästä reissuun nuorena maalivahtilupauksena vuonna 1998 Ykkösestä putoamiseen päättyneen kauden jälkeen. Suuntana oli Myllykoski ja MyPa, jossa mies pelasi aina toissa kauteen saakka, voittaen Saviniemen stadionilla muun muassa Suomen mestaruuden vuonna 2005. Mestaruuden lisäksi vuodet MyPa:ssa kartuttivat palkintokaappia yhdellä hopeisella ja kolmella pronssisella mitalilla, sekä Suomen Cupin voitolla.

Viime kaudeksi tie vei Valkeakoskelle ja Hakaan.

Korhosen perhe viihtyi Valkeakoskella mainiosti, mutta lopulta siirto muualle ja Jyväskylään tuli ajankohtaiseksi hieman yllättäen.

– Sinänsä ikävästi päättyi tämä jakso, että kesken kauden vähän pakon sanelemana tapahtuu tämä siirto. Seura oli valmis päästämään ja jopa toivoikin minun lähtöä, jotta säästäisin heidän rahojaan. Perheen kanssa ollaan tosiaan viihdytty Valkeakoskella, se on mukava paikka. Mutta ovathan nämä viimeiset puolitoista vuotta olleet yhtä sirkusta, Korhonen huokaa.

– Todella hyvillä fiiliksillä tulen Jyväskylään.

Korhosella ja vaimollaan on 3,5- ja 7-vuotiaat pojat, joista vanhempi aloittaa koulunkäyntinsä syksyllä. Lisäksi vaimolla on työpaikka Valkeakoskella, joten asumisjärjestelyjen selvittäminen ottaa aikansa.

– Koitetaan tässä rauhassa etsiä fiksua järjestelyä. Jos ei muuta, niin äidin hoivaan voi tässä alkuvaiheessa ainakin mennä.

Valkeakoskella niin ikään asuvan päävalmentaja Kari Martosen kanssa Korhonen ei aio ajella kimppakyytiä koko sopimuskautta.

– Korkeintaan tämä syksy, tuore JJK-maalivahti naurahtaa.

korhonen

Janne Korhonen

SYNTYNYT: 28.11.1979

PELIPAIKKA: Maalivahti

PITUUS: 184 cm

PAINO: 89 kg

LIIGAOTTELUJA: 202

LIIGAMAALEJA: 0

AIEMMAT SEURAT:

MYPA, Haka