Kohti lauantain AC Oulu-ottelua – ”rennosti ja nauttien”

20.10.2016

jjk-grifk-5DM_6773

Lauantaina pelataan Ykkösessä ratkaiseva päätöskierros!

JJK isännöi viimeisellä sarjakierroksella AC Oulua kotikentällään. Asetelmat ovat selvät: kierroksen päätteeksi joko JJK tai TPS juhlii suoraa nousua Veikkausliigaan. Toisen kausi jatkuu karsinnoilla, joskin ohuenohut oljenkorsi karsintapaikalle on vielä myös FF Jarolla, joka saattaa vielä mennä maalieron turvin TPS:n ohi – ei kuitenkaan Kettupaitojen.

Kettulauma lähtee päätöskierrokselle sarjakärkenä eli mikäli AC Oulu kaatuu, ei TPS:n ottelun tuloksella ole JJK:lle merkitystä, vaan Harjulla päästään juhlimaan paluuta Veikkausliigaan. Kuitenkin myös tasapeli tai jopa tappio saattaa riittää viemään JJK:n suoraan liigaan riippuen siitä, miten TPS:n ja EIF:n välinen ottelu Turussa päättyy. Muutoin kausi jatkuu liigakarsinnoilla tulevana keskiviikkona.

2016-09-10_jjk-grifk_0031

Kaksi maalia edelliskierroksella iskenyt Tahvanainen kohtaa nyt vanhan seuransa.

JJK:lla on takanaan upea voitto Valkeakoskelta. Viime lauantaina pelatussa ottelussa Haka karkasi jo alkuhetkillä 2-0-johtoon, mutta kettulauma näytti todellisen karvansa ja otti ottelun haltuunsa jo ennen taukoa kaventaen Niko Markkulan pilkkumaalilla ottelun 2-1-lukemiin aivan puoliajan lopussa. Lopulta koskilaiset eivät pysyneet vieraidensa vauhdissa ja Kettupaidat jyräsivät toisella puoliajalla 2-4-voittoon Tommi Karin ja tuplaten osuneen Toni Tahvanaisen maaleilla.

TPS puolestaan vieraili Oulussa ja torppasi AC Oulun nousuhaaveet ottamalla Riku Sjöroosin maalilla 0-1-vierasvoiton. Oululaiset jäivät viiden pisteen päähän karsintoihin oikeuttavasta toisesta sijastakin ja näin ollen AC Oululla ei nousun suhteen ole enää panosta, kun se saapuu JJK:n vieraaksi.

Päätöskierrokselle asti päästyä kaikki joukkueet luonnollisesti tuntevat toisensa ja myös JJK ja AC Oulu ovat kohdanneet jo kahteen kertaan. Molemmat ovat hakeneet vierasvoiton: alkukaudella AC Oulu voitti Harjulla Aristote Mboman hattutempulla ja syksymmälle ehdittäessä JJK puolestaan haki maukkaan pistepotin Oulusta Gaël Etockin maalilla.

JJK:n päävalmentaja Juha Pasoja kiitteli omiensa nousua voittoon Valkeakoskella ja totesi, että alun hankaluuksien jälkeen peliesitys oli väkivahva. Tsekkaa tästä kettukäskyttäjän mietteet ennen ratkaisevaa viimeistä kierrosta!

jjk_acoulu_22.10.2016