Kim Alonen loppukaudeksi JJK:n riveihin

25.08.2010
Kim Alonen loppukaudeksi JJK:n riveihin

Hyökkääjäpelaaja Kim Alonen, 19, siirtyy MYPA:sta JJK:in loppukauden mittaisella sopimuksella. TPS:n juniorikoulun kasvatti Alonen siirtyi Kouvolaan täksi kaudeksi, mutta on jäänyt Janne Lindbergin alaisuudessa toivomaansa pienemmälle peliajalle.

Alonen debytoi Veikkausliigassa MYPA:n ja Tampere Unitedin välisessä ottelussa elokuun alussa. Viime kaudella nuorukainen pelasi TPS:n farmijoukkueessa ÅIFK:ssa Kakkosta viimeistellen 11 maalia.

– Kim on meillä alkuun kauden loppuun saakka ja sen jälkeen katsotaan, miten jatkon kanssa tehdään. Hän on pelaajaprofiililtaan meidän toimintatapaan sopiva pelaaja, haemme jatkossakin oppilaita ”Martsin korkeakouluun”, toimitusjohtaja Joni Vesalainen sanoo.

JJK:n keskikentällä vahvaa kautta pelaava Patrick Poutiainen on tahkonnut Alosen kanssa samoissa ikäkausimaajoukkueissa niin 17-, kuin 19-vuotiaissa. Päävalmentaja Kari Martonen pitää Alosta mielenkiintoisena nimenä.

– Hän on vasenjalkainen pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin kärjessä kuin laidallakin. Mielenkiintoinen kaveri, joka on pelannut aika paljon ikäkausimaaotteluita. Hieno tilaisuus katsastaa loppukauden ajan, onko hän sellainen pelaaja joka haluaa ja voi kehittyä ja mennä eteenpäin, Martonen sanoo.

Vaikka kyseessä on ikänsä ja kokemuksensa puolesta ensisijaisesti tulevaisuuden pelaaja, korostaa päävalmentaja että tie pelaavaan kokoonpanoon on miehestä itsestään kiinni.

– Kim tulee meidän edustusjoukkueen rinkiin mukaan. Jos hänen tekemisensä on sillä tasolla ja näkyvissä on selkeä halu vallata paikka avauksesta, silloin ilman muuta laitetaan hänet kentälle, Martonen sanoo.

Alonen on sääntöpykälien puitteissa edustuskelpoinen FC Lahti -ottelua seuraavassa pelissä, joka on 13. syyskuuta Turussa pelattava Inter-JJK. Pelaaja saapuu Jyväskylään tänään ja liittyy joukkueen harjoituksiin jo huomenna.

Alonen