Kettupaitoja U18-maajoukkueleirityksellä

26.11.2014

2014-07-16_jjk-ktp_0020

JJK:n vuonna 1997 syntynyt kolmikko lähtee joulukuussa maajoukkueleiritykselle.

Alle 18-vuotiaiden maajoukkueella on joulukuun aikana kaksi leiriä osana valmistautumista tammikuussa Pietarissa pelattavaan kansainväliseen Granatkin-turnaukseen.

Mukana leireillä on jälleen myös JJK-väriä – ikäjoukkueensa maajoukkueesta jo tutut kasvot Aleksis Lehtonen ja Teppo Marttinen, uutena nimenä maajoukkueleirille taas lähtee  Genc Kovaqi.

Lehtonen ja Marttinen tekivät viime kaudella vahvaa jälkeä jo edustusjoukkueen riveissä ja Lehtonen pokkasikin kauden päätteeksi Vuoden tulokkaan palkinnon. Marttisen kausi taas loppui ennen aikojaan käsivammaan, joka on nyt kuitenkin taaksejäänyttä elämää ja maalivahtilupaus on jälleen täydessä kunnossa.

Kovaqi puolestaan on suurikokoinen kärkimies, joka aloitti viime kaudella B-nuorissa mutta hurjan maalitahdin myötä raivasi tiensä aina A-nuorten avauskokoonpanoon asti ja pelasi myös Kolmosta Villikettujen riveissä.