2017-09-25_0007

JJK:n kahden ottelun viikon jälkimmäinen peli on vuorossa lauantaina vieraskentällä.

RoPS isännöi JJK:ta Rovaniemen Keskuskentällä lauantaina klo 17 alkaen. Kettulauma lähti matkaan jo hyvissä ajoin perjantaina tasatakseen pitkän matkan rasitusta – valmistavat harjoitukset käydään Kemissä.

Maanantaina JJK sai Harjulle vieraakseen FC Interin. Isännät hallitsivat avauspuoliaikaa, mutta taukoa vietettiin maalittomassa tilanteessa – toisella puoliajalla kettujen ote kuitenkin kirposi ja Inter nousi 1-3-voittoon. JJK:n kavennusmaalin iski komeasti Samu Suoraniemi Gaël Etockin esityöstä.

- Pelissä oli paljon hyvää, saatiin luotua paikkoja etenkin avausjaksolla ja tietenkin tavoitteena on pystyä samaan Rovaniemellä – ja tehdä paikoista myös maalit. Todennäköisesti vastassa on melko nuori RoPS-puolustus, jolle meidän pitää pystyä luomaan painetta, päävalmentaja Juha Pasoja ruotii.

- RoPS kuitenkin myös prässäännee kovaa ja meidän onkin oltava valmiina myös ottamaan iskuja vastaan eli tasapainon on pysyttävä kentällä kunnossa.

2017-09-25_0237

Samu Suoraniemi iski komeasti JJK:n kavennusmaalin maanantaina.

Pelillisten asioiden lisäksi luotsi korostaa myös kärsivällisyyden merkitystä.

- Tärkeää on myös henkinen puoli: ottelua ei tarvitse ratkaista vielä ensimmäisellä puoliajalla. 0-0 ei ole huono taukotulos ja vaikka olisikin tunti pelattu ja 0-1-tappioasema taululla, on silloinkin vielä aivan riittävästi aikaa kääntää peli, kun vaan pitää pään kylmänä. Ei saada sortua hätäilyyn, kuten Interiä vastaan kävi, jolloin peli hajoaa.

- Pienet marginaalithan näitä pelejä ratkaisevat, etenkin näin syksyisin. Meidän peli on kuitenkin isommassa kuvassa ajatellen ollut ihan hyvin kuosissa ja terveystilanne on nyt oikein hyvä, eli siinä mielessä voi olla luottavainen.

Pienet ovat olleet marginaalit myös joukkueiden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa – keväällä Rovaniemellä isännät veivät 1-2-voiton, Vaajakoskella pelatussa ottelussa taas Sasa Jovovic vei debyytissään isännät johtoon, mutta RoPS rokotti vielä viime hetkillä kulmapotkusta lopputulokseksi 1-1.

Villiketuilla kaudenpäätös, B-nuorilla kärkikamppailu

Veikkausliigaa on pelamaatta vielä viiden kierroksen verran, Kakkosessa sen sijaan on edessä päätöskierros. Villikettujen kausi päättyy lauantaina kotikentällä, kun Viitaniemeen vieraaksi saapuu Närpes Kraft klo 14. Suurempaa panosta kettulaumalla ei enää kamppailussa ole, sillä säilyjänpaikat karkasivat edellisen kierroksen tappion myötä.

B-nuorten Ykköstä taas on jäljellä kaksi kierrosta – ja JJK on sarjakärkenä loistoasemissa! Viimeisessä kotiottelussaan sarjakärki saa vieraakseen kakkosena pisteen päässä olevan KäPa:n eli kyseessä on todellinen kärkikamppailu! Ottelu alkaa Viitaniemessä sunnuntaina klo 17. A-nuorten kausi taas on jo päättynyt.

20171012-JJK-ILVES-ottelumainos-www