1482235401174

JJK matkaa keskiviikkona Seinäjoelle ja vetäytyy sitten joululoman viettoon.

Kauteen 2017 valmistavan preseasonin ensimmäinen harjoitusottelu pelataan Wallsport Areenalla klo 13 alkaen. Treenimatsista SJK:n vieraana on muodostunut JJK:lle jo pienimuotoinen talven perinne – vuosi sitten vastaava kohtaaminen päättyi 1-1-tasapeliin.

SJK nousi Veikkausliigaan kaudeksi 2014 ja on siitä asti ollut mitaleilla kaikilla kolmella kaudella voittaen mestaruuden kaudella 2015. Myös viime kaudella seinäjokelaiset olivat pitkään mestaruustaistossa mukana ja ottivat lopulta Veikkausliigassa pronssia. SJK:lla on riveissään myös kettukasvatti, sillä Aleksis Lehtonen siirtyi Seinäjoelle viime kaudeksi.

Talven treenipeleille tyypilliseen tapaan mukana on sopimuspelaajien lisäksi jälleen muutamia omia nuoria sekä testipelaajia.

– Vuosittainen peli SJK:ta vastaan suunnilleen samassa vaiheessa kautta on aina hyvä tietynlainen mittari. Testataan pelaajia ja pelitapoja, sitähän nämä talven pelit ovat. Pelin jälkeen on hyvä lähteä joulun viettoon ja lataamaan akkuja, että tammikuussa jaksaa jälleen painaa hommia, toteaa päävalmentaja Juha Pasoja.

Ottelu on Kettupaidoille vuoden 2016 viimeinen yhteinen tapahtuma – pelin jälkeen Kettupaidat vetäytyvät joululoman viettoon ja palaavat treenikentälle jälleen loppiaisen jälkeen!

PS. Vielä ehdit hankkia kausikortin joulukampanjahintaan ja kun ostat omasi joulukuussa, saat myös kaupan päälle uunituoreen Kettukalenterin vuodelle 2017!

Harjoitusottelu: SJK – JJK, keskiviikkona 21.12. klo 13