Kauan odotetussa kotiavauksessa vieraana Valkeakosken Haka

30.04.2015

20150502-jjk-fchaka-slider

Lähes loputtomalta tuntunut talvikausi alkaa vihdoin ja viimein olla ohitse ja Ykkösen kausi 2015 alkaa lauantaina!

JJK:n kausi alkaa suorastaan loistavasti: kotiottelulla kovaa Valkeakosken Hakaa vastaan. Joukkueet korkkasivat yhdessä myös kauden 2014, tuolloin Valkeakoskella. Ottelu oli tasainen, mutta kotijoukkue vei lopulta voiton.

Vuosi sitten Haka lähti kauteen yhtenä selkeistä ennakkosuosikeista voittajaksi ja nousijaksi, mutta kausi oli lopulta tahmea ja koskilaiset päätyivät huipputasaiseen keskikastiin viidenneksi – pari sijaa Kettupaitojen yläpuolelle.

Valkeakoskella on talven aikana panostettu selkeästi viime vuotta enemmän paikallisiin, lupaaviin pelaajiin meritoituneidempien pelaajien sijaan. Haka on kuitenkin jälleen yksi kärkipäähän povatuista joukkueista – aivan kuten JJK:kin. Odotettavissa onkin siis tasokas ja tasainen ottelu.

– Oikeastaan paras mahdollinen sarja-avaus: kotikentällä hyvää joukkuetta vastaan, päävalmentaja Juha Pasoja toteaa.

– Ehkä kuitenkin tärkeintä lauantain pelissä on se, että saadaan vihdoin sarja käyntiin tämän maailman pisimmän preseasonin jälkeen.

Tuttuja vastassa

Ottelussa on myös oma tunteikas piirteensä, kun JJK:ta kausina 2010-2013 valmentanut ja historialliseen Veikkausliiga-pronssiin johdattanut Kari Martonen palaa entiselle kotikentälleen.  JJK:ta luotsaavalla Pasojalla ja Martosella on yhteistä historiaa sekä Hakasta että JJK:sta – ja Pasoja aloitti valmennusuransa miesten tasolla juuri Martosen apuvalmentajana.

Nyt entiset työpartnerit kohtaavat ensimmäistä kertaa päävalmentajina.

– Kyllähän se omanlaisensa vireen otteluun tietenkin tuo. Mutta ei ehkä niinkään otteluun valmistautuessa tai sen aikana – ei sitä pelin aikana mieti, kuka vastustajan penkin päässä on. Lähinnä sitten pelin jälkeen fiilikset ovat varmasti erilaiset kuin muita valmentajia vastaan – varmasti Martsilla myös.

Jos Hakan päävalmentaja on jyväskyläläisille tuttu mies, on sitä myös kapteeni, sillä JJK:ta kaudet 2012-2013 edustanut Mikko Innanen kipparoi koskilaisia tulevalla kaudella.

– Saa nähdä missä roolissa Inna tulee nyt pelaamaan, talvikausi on mennyt kuitenkin osin puolustuksessa.

jjk-ifk_paso_ja_martsi_160613

Pasoja ja Martonen JJK:n penkin päässä.

Maalikuningas nollattavana

Viime kauden Ykkösessä nyt TPS:aa edustava Jussi Aalto paukutti komeat 25 maalia. Se ei kuitenkaan riittänyt maalipörssin voittoon, sillä Hakan Kalle Multanen pisti vielä useammallakin osumalla paremmaksi ja viimeisteli huikeat 30 täysosumaa. ”Kibe” myös solmi jatkoa koskilaisten kanssa ja JJK saakin vaarallisen miehen pideltäväkseen.

– Se on selvä, että Multasen kanssa meidän on oltava hereillä – 30 maalia ei tule vahingossa. Mitä lähempänä meidän maalia Haka on pallon kanssa, sitä tarkempana meidän on oltava Multasen kanssa.

Pasoja nostaa esiin myös paluun Pirkanmaalle tehneen keskikenttämiehen.

Cheyne Fowler tuli VPS:sta täksi kaudeksi takaisin Hakaan ja on tietenkin ehdottomasti vahvistus keskikentälle. Hän on kokenut kaveri ja varmasti isossa roolissa Hakan peliä.

Lieat irti ja kentälle

Pelaajisto on kauden kynnyksellä hyvässä kunnossa ja nilkkaansa vielä pidemmän aikaa kuntouttava Severi Vielma onkin ainoa varma poissaolija, vaikka myös kevään viimeisessä harjoitusottelussa MP:tä vastaan loukkaantuneen Robert Taylorin pelaaminen on epävarmaa.

– Tässä joutuu taas sen valmentajan positiivisen ongelman eteen, että joutuu jättämään useita terveitä pelaajia kokoonpanon ulkopuolelle. Jätkät on yleisesti ottaen kovassa kunnossa ja hyvässä iskussa – ja peli-intoa ainakin riittää, se on varma.

Jos talvikausi on ollut pitkä lusittava kannattajille, on se todellakin ollut sitä myös pelaajille.

– Etenkin nyt kun tässä on pari viikkoa päästy treenaaman ulkona, on harjoituksissa ollut selvästi erilainen ilmapiiri. Ehkä se on se auringonvalo tai raitis ilma, Paso naureskelee.

– Ei tässä nyt sen kummemmin ole tarvinnut vielä poikia toppuutella, tai mitään ekstrajännitystä ole tuntunut olevan. Mutta on tässä kieltämättä vähän sellaista fiilistä, että olisi lauma villieläimiä ketjuissa – nyt sitten katkotaan kaikki kahleet ja päästetään lauma irti kentälle.

Ykkösen avauskierroksen ottelu JJK – Valkeakosken Haka, lauantaina 2.5. kello 16, Harjun stadion

Ottelun ennakkoliput myynnissä W-zup-mobiililippukaupassa!

W-ZUP-banneri-300x150